Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

FANIKOIRAT 

 

PONITALLI JA VAAROJEN VARTIJAT

Kirj. Hiksu

 

 

Mansikoita onhan noita, ja kaupan päälle pari kalkkunaa, Hannu ja Kari laulelivat matkalla Linnavuoreen. Kunpa he olisivat tienneet, että tuosta laulelusta tulisi totta seuraavan viikon aikana.

 

Luku 1

 
- Jenna! Hanski huusi, vaikkei olisi saanutkaan, oltiinhan kirjastossa, tosin ei ihan sisällä asti vaan aulassa. 

Hanskin oli ihan pakko saada nyt Jennan huomio itseensä, tarkemmin kassiin, jonka kahva alkoi uhkaavasti venyä maata kohti. Kassissa oli keltaiset kahvat ja punaiset koristukset, muuten kanssi oli tummansininen, ja siinä oli hymyilevien munien kuvia. Mikä lie mainoskassi. Siinä lukikin: Osta Muna, osta toinen, osta tiu-ulla.

Eikö Jenna tosiaankaan huomannut mitään? Kohta olisivat kaikki aarteet pitkin lattioita! Ja oli vielä niin kuumakin. Jäätelöä tai kylmää limua tässä kaivattiin.

- Jenna! Hanski huusi vielä kovemmin,vaikka huuto sai äänen käheäksi.

    - Mitä? Jenna sanoi ja sujautti kassiin vielä Kultakavio-kirjan.
    - Tuon kassin kahva ratkee ihan justiinsa! Hanski sanoi ja kävi istumaan aulassa olevalle tuolille. - Mulla on jano!
    - Kyllä täällä aika kuuma on, joo. Mutta ei me olla vielä ees käyty kaikkia poistokoreja ja hyllyjä läpi. Mä en ainakaan jätä tänne yhtäkään eläinkirjaa, Jenna sanoi.
    - Ihan kiva joo, mutta kassi ei kestä enempää. Ja mitäs sitten tehdään, jos pökräät tässä kuumuudessa? Hanski sanoi ja otti korista Miehiset miehet -lehden ja löyhytteli sillä kasvojaan.
    - Pyydetään Marketilta niitä kirjaston kasseja lainaan. Saadaan sellainen tällä kortilla.
    Kirjastoon oli tullut uutuus: kassin voi lainata kirjastosta omalla kortillaan ja palauttaa samalla kuin kirjatkin. Kätevää!
    - Juomista neideille! kuului samassa naisen ääni, ja tyttöjen eteen ilmestyi tarjottimella kylmää jaffaa korkeissa laseissa ja pari keksiä.
    - Kiitos, Market. Olet aarre! Hanski sanoi ja tökkäsi jaffalasiinsa iloisenkirjavan pillin.
    - Arvelin, että näin kuumana päivänä tämä on se, mitä kaivataan. Vieläkö te etsitte luettavaa? Market kysyi ja loi vilkaisun kassiin.
    Kassissa oli jo pari reikää. Se oli pullollaan vanhoja Nummeloita, Pappilaa, Haavikkoa,Kultakaviota ja eläinlääkärikirjoja. Niitä samoja, joita Market oli itsekin nuoruudessaan lukenut.
    - Pakko. Jenna on into pinkeenä kuin viiden pennin hevonen, Hanski sanoi. - Ja ei mullakaan oo mitään eläinkirjoja vastaan.
    - No sitten. Viekää mennessänne. Viettekö tytöt samalla Linnavuoreen kirjoja?
    - Lin.... Linnavuoreen?
    - Niin. Nummelan porukathan ovat siellä evakossa. Kai olette kuulleet siitä? Lupasin heille kirjoja, mutta enhän minä voi niitä lähteä viemään. Kuka pitäisi sitten kirjastoa auki?
    - Voidaan me viedä ne, mutta miten? Jenna sanoi.
    Hänellä kävi mielessä myös Jesse, joka oli jätetty seurakuntatalolle. Vaikka tämä olikin sivukirjasto, niin koirilla oli sinne porttikielto. Market ei ollut allerginen toisin kuin työntekijänsä. Tosin tässä kirjastossa oli lemmikkinä viljakäärme Lisbet. Sillä ei ollut hampaita. ja muutenkin se oli aika pieni ja ohut, oranssinpunertava luikero. Se söi pääosin kalaa ja kanaa.
    - Noh, Linnavuoreenhan pääsee bussilla 303. Se ajaa aika lähelle. Siitä olisi vähän matkaa kävelyä.
    - Kuulostaa ok suunnitelmalta. Mutta meillä on jo tää kassi. Ja kohta kai toinenkin, jos Jenna ottaa nuo Aku Ankat mukaan. Kaiken lisäksi Jennan kultsu pitää hakea seurakuntatalolta, Hanski sanoi.
    - Viekää kirjat kotiin ja hypätkää Ranttusen kesäkioskilta bussin kyytiin. Olen monesti mennyt siitä Linnavuoren suuntaan, tosin jäänyt aiemmin pois. Mutta eiköhän kuski auta teitä. Odottakaas. Kun olette minun asiallani siellä niin... Market sanoi ja häipyi sisälle.
    - Jesse pitää kyllä ihan kohta hakea. Seurakuntatalolla on riparin päätökset. Jesse ei voi jäädä sinne, Jenna sanoi pyörittäen käsissään bussikorttia, jonka oli saanut lainaan.
    - Rauhoitu. Kyllä kaikki menee ok, Hanski sanoi.
    - Oli ihan tyhmää viedä Jesse sinne, Jenna surkutteli.
    - Mutta ei se tännekään saanut tulla. Ja ulkona on niin paljon heinikkoa, että Jesse olisi punkkia täysi. Onneks Toni oli menossa seurakuntatalolle ja otti Jessen ilomielin mukaan.
    - Voiskohan Toni tuoda Jessen meille? Jenna sanoi. - Sillä on varmaan Mollikin mukana. Onneksi äiti olikin reilu ja osti meille paljon tarjouskoiranruokaa.
    - Eiköhän voi. Mä laitan viestiä ja infoon sitä, Hanski ehdotti.
    - Tee se, Jenna sanoi ja nappasi vielä mukaan pari Eeva-lehteä äidille ihan siitä ilosta, ettei äiti ollut viime aikoina mäkättänyt kuin vuohi.
 
 
 
Luku 2 
 
 
Myöhemmin tytöt olivat bussissa menossa kohti Linnavuorta. He olivat vieneet poistokirjakasan Jennan huoneeseen asti ja roudanneet mukana Marketin kasseja. Kädet olivat väsyksissä.
    - Mun kädet venyy kuin apinalla, Hanski sanoi. - Mitä täällä ees on? Muuta kun aikuisten ja nuorten juttuja?
    - Pari ikivanhaa romaania.
    Toni oli jäänyt Jessen kanssa seurakuntatalon maille. Mitä lie tekemään, ei kertonut. Mutta ei Jenna ollut huolissaan. Mukana oli tuttuja. Kunhan eivät vain sinne riparijuttuun menisi. Mutta eivät kai. Jesse oli sentään viisas koira. Mollista ei sanottaisi samaa. Se oli kuulemma aamulla syönyt Tonin lenkkarin.
    - Tässä sitä mennään Nummelaan! Hanski hihkaisi, kun tytöt istuivat linja-autossa.
    - No ei sentään, Linnavuoreen vain, Jenna sanoi ja vilkaisi vaaleaa poninhäntätyttöä, joka kirjoitti ahkerasti tabletilla.
    - Hei! Jenna sanoi tytölle, muita kun bussissa ei kuskin lisäksi ollut.
    - Heipä hei, tyttö vastasi.
    Vasta nyt Jenna huomasi tytön kassista pilkistävän raipan.
    - Oletko tallilaisia?
    - Olen. Essi Nummelan tallilta. Tai siis Linnavuoren, kun Nummelan tallille tuli se ikävä tuho, Essi sanoi ja niiskaisi.
    Hänellä oli vähän nuhaa tai sitten se johtui koleudesta.
    - Olen Jenna, ja tuo kaverini on Hannele, mutta saat sanoa Hanski. Meillä on teille ne kirjat.
    - Ihanaa. Market on loistotyyppi. Ette arvaakaan, että Jenni, Penan sisko siis, on ollut hullunkiilto silmissä pakottamassa meitä jynssäämään yläkerran isoa huonetta. Se on ihan hullua. Linnavuorihan vuotaa kuin viime vuoden matoämpäri! Mutta on sitä nyt kunnostettu. Jenni sai äläyksen: tehdään siitä kirjasto! Siksi se soitti Marketille ja pyysi niitä poistoja.
Ei minulla kyllä mitään sitä vastaan ole. Ei ollenkaan. Lukeminen on hyvää ajankulua joo, mutta Jenni ei tosiaankaan ottanut selvää, mitä kirjoja meille tulee ja mihin ne mahtuvat toistaiseksi.
Lievästi sanottuna se kirjasto on nyt kasa pölyä ja maaleja, Essi sanoi ja näytti totiselta.
    Hänellä oli vielä jotain sydämellään.
    - Kuulostaa aika hurjalta. Eikö ensin pitäisi remontoida koko paikka ennen muita suunnitelmia?
    - Pitäisi, mutta minkäs teet. Pena on kalalla. Repe opettaa, Päkäkin opettaa. Ja siitä on tullut jo kinaa. Jenni ei opeta, vaikka pitäisi, ja kun meillä on pian ne ponikisatkin. Tai siis ei meillä, vaan Ruotsissa. Mutta minä tuskin sinne lähden. En ole niin hyvä. Noh, minä jään mielelläni tänne Muffen seuraksi.
    - Seuraneiti ponille!
    Jennaa hihitytti.
    Pian bussi olikin jo päätepysäkillä. Tytöt hyppäsivät pois kyydistä ja kiittivät kuskia.
    - No, tuolla se siintää Linnavuori! Essi sanoi ja huitaisi kohti Linnavuorta.
    - Onhan se joskus ollut kauniskin. Nyt se on hullunmylly.
    - Ja yhä hullummaksi menee! kuului samassa ääni takaa ja kavioiden kopsetta.
    - Päkä!
    - Niin minäpä minä, omassa täydellisyydessäni. Tämä karvaturpa on Lancelot, Penan vuokraama hepo. Sekarotuinen mutta loistohyppääjä ja tynnyrikisaaja. Voitto on meidän! Ehkä. Toisaalta luulen, että kisaponini on Pähkinä.
    Päkä olisi voinut kehua hiilenharmaan ponin maasta taivaisiin, jolleivat muut olisi keskeyttäneet häntä ja vaatineet tietää muusta hullunmyllystä.
    Ensin Päkä kertoi kovaan ääneen Repestä, siitä venttiilikumiukosta, joka opetti puolia likkoja Kafkalla ponikisoihin.
    - PONIkisoihin! Kafka ei ole poni. Sillä ei hajuakaan, mitä niihin vaaditaan, Päkä paasasi.
    Siis Kafkalla ei ollut vai Repellä, Hanski mietti, mutta piti suunsa kiinni.
    Siten Päkä pamautti pommin.
    - Jenni haluaa tehdä Linnavuoresta pensionaatin! Päkä huudahti.
    Huuto sai läheisen puskan räkätit lentoon. Ponin se sai pieraisemaan äänekkäästi kuin loppufanfaari olisi soinut ilmoille.
    - Mikä se sellainen pensionaatti on? Jenna kysyi.
    - Googletan sen äkkiä teille, Essi sanoi ja kaivoi tablettinsa esille. - Pensionaatti on sama kuin täysihoitola.
    Samassa Essin kasvot muuttuivat liidunvalkeiksi.
    - Mutta eihän se käy, ei vaan käy. Linnavuori on niin...
    - Kyllä sen kaikki tietää, mitä se on, Päkä sanoi. - Mutta minkäs teet? Jenni haluaa tätä. Mutta VAIN kesäaikaan. Toistaiseksi. Meillä on nyt niin paljon mansikoitakin sillä joutotontilla, jonka Pena osti. Siitä piti tulla hevosmaata, mutta ei se sopinutkaan. Voi Jenni, voi Jenni. Mihin tässä vielä päädytään?
    - Eikös se kappale menekin: Oi Dooris, oi Dooris, sä veit mun sydämein? Tuo se pois takaisin, sydäntäni vielä tarvitsen! Hahah. Huuliveikko! Hanski hihitti.
 
 
 
Luku 3
 
 
- Kiva kun kävitte! Jenni huikkasi ovelta tytöille.
    He olivat olleet Linnavuoressa pidempään kuin oli aikomus. Aika vieri kuin siivillä jutellessa ja katsoessa paikkoja.
    Oli Jenni pistänyt tuulemaan. Osa paikoista oli hienon näköistä, ei enää niin rappiollista. No, toki apuna olivat olleet ammattimiehet. Mutta silti. Kirjastohuoneesta tulisi taatusti talon helmi. Maidonvalkeat seinät ja vanhanajan kalustus. Mistä Jenni olikaan löytänyt nuo vanhat, paksut, jykevät puuhyllyt? Ne olivat tummaa tammea.
    Katossa kimmelsi timanttikruunu. Se oli peräisin Päkän kotitalosta.
    - Niin, minä tosiaankin olen aina vihannut tuota kruunua. Se on niin mauton! Päkä pihisi.
    - Miten sinä, joka pidät kaikesta tuollaisesta, voit vihata yhtä kruunua? Repe sanoi ja huitoi maalisudilla Päkää kohti.
    Repe oli opettanut koko päivän toisia ja sitten vielä joutunut maalaushommiin. Mutta ei poika valittanut. Kotonakaan ei olisi ollut kiva olla. Isällä oli murheita, sen poika oli vaistonnut jo viikko sitten. Hänen tulisi jutella Kikan kanssa.Tyttö ymmärtäisi kyllä.
    - Vihaan vaan. siihen ei tarvita muuta, Päkä mutisi.
    Hän oli jo muutenkin äkämystynyt Repeen ilman että poika kysyi ihan päättömiä.
    - Asia selvä, mutta miten toit sen tänne? Mitä muut tuumivat sen poissaolosta?  Repe kysyi ja alkoi taas maalata tummaa seinää vaaleammalla sävyllä.
    - No, minä otin ne tikkaat, kiipesin niille ja sitten minä vain irrotin koko lampun, Päkä sanoi ja lisäsi, ettei edes taloudenhoitaja huomannut mitään, vaikka paasasikin sellerinvarsien kanssa jotain.
    - Irrotit tuosta noin vain sukulampun? Repe vilkaisi toisia kuin apua kysyen.
    - Helppoa kun sen osaa, Päkä nyökkäsi. - Ei temppu eikä mikään. Pitäisihän sinun se tietää.  
    Päkä sivalsi tahtomattaan sanoillaan aika terävästi Repeä. Poika aukaisi suunsa kuin olisi aikeissa sanoa jotain takaisin, mutta sulki lopulta suunsa ja huokaisi.
    - Tuollaisen pitäisi painaakin todella paljon, Jenna ja Hanski puuttuivat keskusteluun.
    He istuivat kukallisella sohvalla ja joit teetä vanhoista kupeista. He eivät olleet toihtineet kieltäytyäkään, kun sitä nyt kerran oli tarjolla. Kuumana päivänä teenjuonti oli kyllä sulaa hulluutta, Jenna ajatteli hetken.
    - Pöh, saman verran kuin satula, Päkä sanoi ja heilutti käsiään laajassa kaaressa päänsä yläpuolella.
    - Miten oikein sait sen tänne asti? Jenna kysyi ja laski puoliksi juodun teemukin pöydälle, jonka virkaa toimitti vanha kirstu.
    - Julius auttoi. Ei kysellyt eikä epäillyt mitään, Päkä paljasti.
    - Vai niin, olet siis jo unohtanut Maran... Repen lause jäi kesken, kun Päkä heitti häntä kohti pehmokissan.
    Kissaparka ei vain osunutkaan maaliinsa, vaan putosi suoraan maaliämpäriin.
    Päkän ja Repen väittely olisi alkanut uudelleen ja varmaan muuttunut täydeksi sodaksi, jollei Jenni olisi tullut paikalle, tuonut eväitä ja käskenyt tyttöjä kotiin. Sitten hän kirkui kuin hyeena nähdessään pehmokissan. 
    Jenni nappasi katin syliinsä ja kiikutti sen vesiämpäriin. Katti oli pestävä puhtaaksi ja ripustettava kuivumaan.
    - Kukaan, ei kukaan kiusaa minun kissaani! Jenni ärjäisi.
 
 
 
Luku 4
 
 
- Olen kovin huolissani, Hanski sanoi, kun tytöt vihdoin pääsivät Jennalle.
    Toni oli tuonut Jessen ja raahannut Mollinkin mukanaan. Molemmat koirat kuorsasivat eteisen matolla.
    - Mistä sitten? Toni kysyi ja kävi kurkkimassa ikkunasta jo sadannen kerran.
    Poika kyttäsi Jennan äitiä. He valvoivat liian myöhään. Sen Toni tiesi. Eikä hänkään saisi olla enää täällä. Aamulla olisi menoja. Mutta silti hän halusi jäädä. Pitäisi vain äkkiä keksiä jotain, mutta mitä. Puhuisiko kipeästä hampaasta? Äh ei.
    - No kaikesta! Ensinnäkin, ainahan Päkä valittaa Repestä jotain. Ja Repe iskee takaisin. Ei siinä mitään. Mutta nämä ponikisat ovat näköjään niin tärkeät Päkälle. Antaisi Repe nyt periksi edes kerrankin.
    - Minä olen jostain lukenut, ettei Päkä välitä poneista, vaan pitää olla isoja ja näyttäviä ratsuja, Toni sanoi.
    - Tiedän minäkin sen. Viivi lukee aina ekana Nummelat ja Hevoshullut. Minäkin luen välillä, myönnetään.
    Hanski alkoi muurata itselleen jo kuudetta voileipää. Mihin mahaan? Sitä tuskin kukaan tiesi.
    - Voithan soittaa Linnavuoreen ja kertoa ideastasi suoraan Penalle. Sillä pitäisi olla päävalta niihin kisoihin, Jenna sanoi sitten.
  Oven ulkopuolelta käytävästä alkoi kuulua rapinaa.
    - Koirat pois! Jenna huusi.
    Nyt ei tarvittu kompastumisia. Ville oli Sofialla yökylässä. Rouva oli niin kaivannut lapsiperheen arkea, että äiti oli vain onnessaan. Hän oli päässyt teatteriin työkaverinsa kanssa ja painottanut Jennalle hyvää käytöstä, kotiintuloaikoja sun muuta.
    - Ai täällä ollaankin vielä ylhäällä, Jennan äiti sanoi.
    Hän oli kuin jokin niistä julkkiksista Päkän lehdissä. Niitä oli lojunut Linnavuoressakin. Pakostikin ne huomasi, vaikka olivatkin siellä ja täällä.
    - Joo tota, kun Toni toi meille Jessen takas, niin Molli nukahti matolle. Eikä viitsitty herättää. Ja lopulta Tonikin sammui tuonne, Hanski sanoi ja osoitti olohuoneen pehmeää tuolia.
    Toni oli kyllä etevä! Hän oli salamannopeasti pujahtanut tuoliin ja kiskonut kaikki peitot ja huovat päällensä.
    - Poikahan on kuin karhunpentu pesässään, äiti huomasi.
    - Niin taitaa olla. Kai se voi tuohon jäädä?  
    - No tämän kerran. Ei minulla ole sydäntä häätää sitä ja koiraa yön selkään.
    - Mitä, toinenkin väsynyt? Äiti katsoi keittiön tuolilla torkkuvaa Hanskia.
    - Hanski on koko päivän ravannut mun perässä. Pyysin iltapalalle, mut se taisi sitten sammua, Jenna sanoi.
    Hän oli kyllä huomannut, että Hanski vain esitti, mutta kunpa se nyt menisi läpi!
    - Mikä hullunmylly! Onneksi Ville sentään on Sofian luona, äiti sanoi ja meni vessaan.
    Ovelta hän vielä huikkasi, saisiko Jenna jotenkin siirrettyä Hanskin omaan huoneeseensa, ja aamulla olisi soitettava vanhemmille.
    - Joo joo, Jenna sanoi ja potkaisi Hanskia.
    Hanski hyppäsi äkkiä jaloilleen, mutta ei onneksi sanonut mitään, seurasi vaan Jennaa.
Koirat jäivät eteiseen, Toni tuolille.
    Saapa nähdä sitten, mitä aamu tuo tullessaan, Jenna mietti.
 
 
 
Luku 5
 
 
Aamu valkeni kirkkaana ja tuulisena.
    - Miten voi tuulla, vaikkei tuolla oo pilviäkään? Hanski sanoi ja loi katseen kohti ulkoilmaa.
    Äkkiä hän vetäisi päänsä takaisin sisälle ja huusi:
    - Häikäsee!
    - Totta kai, kun on pilvetön taivas, Jenna sanoi.
    Hän oli jo naputtanut viestit Hanskin äidille ja Eetulle, joka lupasi infota Tonin porukoita.
Aamupalan syötyään he ajattelivat lenkittää koirat.
    - Älkää olko pitkään, Jennan äiti huikkasi vielä perään.
    - Ei olla ei, Jenna sanoi ja sulki oven.
    Samassa Jennan silmät levisivät kauhusta.
    - Jenna! punk-tyylisesti pukeutunut poika huudahti iloisesti ja huiskutti kättään. - Tämäpä iloinen yllätys! Todella mukava jollen sanoisi.
    - Sinunhan pitäisi olla Linnavuoressa. Kuulin siitä eilen. Olet kuulemma ihastunut Päkään, Jenna sanoi niin viileästi kuin osasi.
    - Päkään? Niin tietysti, Päivi Kiiskeen. Mukava ja rikas tyttönen. Ja niin apua vailla ihan mitättömissäkin jutuissa. Mutta ystävä, on ystävä kuitenkin.
    - Miksi sinä olet täällä? Mitä sinä haluat? Jenna sanoi.
    Hän toivoi, että muut olisivat tulleet takaisin rappukäytävään hänen tuekseen. Edes koirat.
Mutta ei, nekin olivat menneet edeltä ulos. Jenna oli jäänyt vielä sitomaan lenkkariensa nauhat ja kuulemaan äitinsä motkotukset.
    Sitten piti törmätä tuohon. Että pitikin!
  
                                                                               JATKUU
 
 

©2017 Jessemurre - suntuubi.com