Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

JOULUSIRKUS

 

 

1. KATTO KUNTOON

- Hei, mitä täällä on tekeillä? Hannu Heleniuksen iloinen ääni kajahti Murren koirakoulun takaa maantieltä, joka johti Nummelan ponitallille.

Murre hätkähti. Se oli parhaillaan kyyläämässä nurkan takaa, mitä sen paikkakunnalle ilmestynyt setä Parta-Kustaa touhusi tien toisella puolella Kissalyseon pihalla.

- Shh! En halua herättää huomiota, Murre suhisi. - Mitä sinä Hannu täällä teet? Ja mitä sinulla on kainalossasi?

- Kaukoputki, Hannu ilmoitti. - Päätimme Jussilan Karin kanssa lahjoittaa sinulle vanhan kaukoputkemme, koska se entinen paloi tulipalossa. Tämän kanssa pystyt kyyläämään paljon paremmin. Samaa minä ja Karikin teemme.

Murre otti mielihyvin vastaan painavan kaukoputken. Tämäpä mainiota. Kyyläyslaite asennettaisiin mitä pikimmin Tähtitorniin ja suunnattaisiin Kustaa-sedän persuuksiin.

- Vieläkö se sinun sukulaissetäsi on täällä? Hannu kysyi. - Kuulin, että hän on äkkirikastunut.

- On, on se. Olen yrittänyt ylipuhua setää hellittämään kukkaronnyörejään, sillä Tähtitornin katto vuotaa. Pitäisi saada uudet kattopellit. Mutta setä on yhtä saita kuin ennenkin. En käsitä, mistä saisimme rahaa katon korjaukseen. Talvikin on tulossa. Tämä jatkuva marraskuun sade haurastuttaa tornin seiniä.

- Helppo nakki, Hannu virnisti. - Olen äkkirikastumisen asiantuntija. Sinä voisit nyt äkkirikastua esimerkiksi järjestämällä Koirakoululla juhlat joulun aikaan. Vaikkapa... hmmm... joulusirkuksen! Nummelan talliporukka tulisi varmasti auttamaan. Keräätte katsojilta hyvät rahat Tähtitornin katon kunnostamiseen. Tässä on vielä kuukausi aikaa harjoitella ohjelmaa.

- Olet nero, Hannu Helenius! Murre riemastui ja oli tiputtaa kaukoputken käpälistään. - Kirjoitan heti viestin Nummelan Jennille ja ehdotan sirkustalkoita.

 

 

2. SUUNNITTELUA LINNAVUORESSA

 

Jenni Nummela seisoi Linnavuoren salissa. Hänen kädessään oli Murren Koirakoululta saapunut tärkeä kirje.

- Minulla on uutisia kaikille!

Päkä heittäytyi istumaan nojatuoliin ja risti jalkansa. Hän näytti uteliaalta. Mistä uutisesta mahtoi olla kyse?

- Anna mä arvaan, hän sanoi. - Kirje on Murrelta.

- Niin on.

- Ei kai se pöhkö koira halua meitä maalaamaan koirankoppia?

- Kirje! Kirje!

Ikkunan luota kantautui kakadupapukaija Uunon liverrys. Se tepasteli orrellaan ja kallisteli päätään. Valkoinen töyhtö teki syviä kumarruksia.

- Uuno, nyt hiljaa! Emme kuule, mitä Jenni sanoo, Kikka komensi.

- Murre aikoo järjestää joulusirkuksen, Jenni paljasti. - Meitä kaikkia pyydetään mukaan.

- Ooh, Essi huokasi haltioissaan. - Kuulitko, Päkä?

Kauppaneuvos Kiisken tytär näytti yllättyneeltä. Olivatko muut jo huomanneet hänen piilevät sirkuskykynsä? Päkä oli esiintynyt kerran Ketomaan sirkuksesa ja tehnyt Hiful-hevosellaan surmanhypyn.

- Oikeinko joulusirkus? Hannun kasvot kirkastuivat. - Minusta tulee leijonankesyttäjä!

- Ja minusta leijona, Kari vakuutti ja esitti muille kynsiä ja hampaita.

Pojat nauroivat yhteisesiintymiselle.

- Murre aikoo toimia sirkustirehtöörinä, Jenni kertoi. - Hän kysyy kirjeessään, voimmeko tulla hevosten kanssa Koirakoululle esittämään taitojamme.

- Tietysti voimme! kaikki huusivat yhdestä suusta.

- Kikka ja Repe, te voisitte esittää vikellystä, Jenni ehdotti.

- Kunnes putoatte, Hannu tirskahti.

- Siitä tulee ihanaa, Essi tiesi. - Jenni, sä voisit esittää Ladyllä kouluratsastusta. Ja tehdään puffetti, jossa myydään Jesse- ja Nummela-kirjoja!

- Älkää unohtako makkaroita! Kari huusi.

- Tästä tulee huippuhyvä juttu, Jenni vakuutti.

- Mua alkoi jännittää, Essi sanoi. - Mistä me saadaan esiintymisvaatteet? Ei mulla ainakaan ole varaa ostaa sellaisia.

Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.

- Lainataan varusteet Noidutusta huoneesta, Hannu keksi. - Siellä on rekvisiittaa vaikka muille jakaa. Otetaan päällemme jotain karmaisevaa. Mä rupean taikuriksi ja nostan kaneja hatusta.

- Kaneja? Jenni ihmetteli. - Eihän meillä ole kaneja. Vain tuo suupaltti papukaija! Mutta Uunoa ei nosteta hatusta.

- Kenet me sitten nostamme? Hannu kysyi. - Sen täytyy olla jotain uskaliasta ja jännittävää.

Samassa Kari nosti sormeaan ja osoitti toimiston ovelle. Kaikki kääntyivät katsomaan, mitä siellä oli. Hannu ponnahti seisomaan.

- Kissa!

Ovella seisoi Nummelan Melli-kissa, jonka hankasi päätään ovenpieleen.

- Loistavaa, Kari. Taikakissa Melli! Kisu kisu, tule tänne Hannun syliin.

Poika pyydysti kissan kainaloonsa ja kuunteli Mellin tyytyväistä kehräystä.

- Melli on yhteistyökykyinen kissa, Hannu kehui.

- Tarvitaan sirkukseen muitakin eläimiä, Kikka sanoi. - Onko ehdotuksia.

- Pena sai naapurilta joululahjaksi minipossun, Jenni virnisti.

- Minipossun!

- Naapuri tarkoitti sen joulukinkuksi, mutta eihän sitä söpöläistä pataan laiteta.

- Ei tietenkään, Essi huusi. - Sehän olisi murha!

- Mehän voitaisiin ottaa Adalmina mukaan näytökseen, Hannu keksi. - Kuristajakäärme tekisi katsojiin hurjan vaikutuksen.

- Adalminan! Essi parkaisi. - Mä en suostu lähellekään sitä kamalaa otusta.

- Enkä minä, Ira sanoi.

- Hmm. Sulanderin Hannele on tunnetusti rohkea likka, Hannu tiesi. - Pyydetään sitä esiintymään yhdessä Adalminan kanssa.

Jenni kirjoitti kaikki ideat paperille ja näytti tyytyväiseltä. Joulusirkuksesta tulisi henkeäsalpaava näytös.

 

3. KÄÄRMEENLUMOOJA

 

- Meinaatko ihan totta ruveta lumoamaan Adalminaa joulusirkuksessa, Hanski? Hannu kysyi silmät suurina. - Siis Adalminaa??? 

Hannele vilkaisi ympärilleen Linnavuoren kuuluisassa noidutussa huoneessa. Rekvisiittaa roikkui joka puolella. Täältä hänellekin voisi löytyä sopiva sirkusasu. Kuten tuo tulipunainen kohtalokkaan naisen leninki, jossa oli verkkokankaasta tehty yläosa ja pitkät mustat käsineet.

- Joo, meinaan, Hannele sanoi huolettomasti. - Kun sirkustirehtööri sanoi, että vielä tarvittaisiin käärmeenlumooja ja että Pena voisi hankkia sopivan käärmeen. Jonkun pienen tietysti. Myrkyttömän. En mä käärmeitä pelkää.

Repe rykäisi. Hän näytti hieman huolestuneelta.

- Hanski, et ole tainnut vielä nähdä Adalmiinaa? hän kysyi. - Se tuota... niin, se ei itse asiassa ole kovinkaan pieni. Kyllä se on ennemminkin... tuota, käsivarren paksuinen.

- Ai? Hannelen kulmat kohosivat.

Ympärillä touhuava porukka oli hiljentynyt, ja kaikki katsoivat Hannelea odottavasti.

- Mä en suostuisi koskemaan siihen otukseen viiden metrin rangallakaan, Essi vinkaisi Päkän ja Kikan takaa. - Adalmina on kuristajakäärme!

- Mitäh?

- Adalmina oli Linnavuoren entisen omistajan lemmikki, Essi alkoi kertoa. - Aleksi harrasti matelijoita. Täällä oli terraarioitakin vaikka muille jakaa. Aleksin kuoleman jälkeen Adalmina karkasi terraariostaan ja pesiytyi sohvan sisälle. Siru luuli... khihi hih... että Repe lähenteli häntä yöllä, mutta oikeasti se oli Adalmina, joka luikerteli Sirun päällä.

- Ei kai otus alkanut kuristaa Sirua? Hannele kysyi järkyttyneenä.

Siru ravisti päätään.

- Ei, se haki vain lämmintä nukkumapaikkaa, hän sanoi.

- Niin, ja voidaanhan me syöttää Adalmina oikein pulleaksi ennakkoon, Hannu keksi. - Silloin sen päähän ei pälkähdä ruveta kuristamaan Hanskia. 

- Mä voisin tulla sirkukseen soittamaan itämaista musaa samalla kun sä lumoat Adalminaa, Kari tarjoutui, sillä hän halusi totta totisesti nähdä käärmeen kietoutuvan Hannelen ympärille. - Eikös käärmeenlumoojat aina esiinny pillin vingutuksen säestyksellä?

- Niin hei voisitkin tulla, Hannele innostui. - Kyllä se hyvin sujuu. Lähdettäisiinko nyt katsomaan sitä Adalminaa?

Repe ja Kikka vaihtoivat katseen Hannelen selän takana. Tyttöparka järkyttyisi nähdessään jättiläiskäärmeen elävänä.

 

 

4. UUNO ESIINTYY

 

- Uuno tahtoo keksin!

Iso valkoinen kakadupapukaija räpsytti silmiään ja kallisteli päätään kohti poikia, jotka touhusivat häkin luona. Kari tuijotti tyhjentynyttä piparipurkkia. Uuno oli imuroinut melkein purkillisen parempiin nokkiin.

- Uuno, katso tänne! Hannun ääni oli käskevä. - Että se on tylsällä päällä. Ei anneta sille enää keksiä, jos se ei puhu.

Kyllästynyt Hannu heittäytyi sohvalle istumaan ja katseli, miten kakadu pöyhisteli sulkiaan ja suki itseään.

- Krääk! Krääk! Puupää!

- Mitä? Sanoiko se puupää? Minulle? Poika mulkaisi lintua pahasti.

Karia nauratti. Hän siirsi Uunon pois häkistä istumaan ikkunan edessä olevalle orrelle.

- Moi Uuno! Moi! Mitä sä teet? Miten Uuno sanoo terve?

Lintu nyökki päätään ja alkoi viheltää. Pojat tuijottivat sitä.

- Hyvä, poika, Kari kehaisi.

- Uuno laulaa. Uuno laulaa. Popsi popsi porkkanaa. Porkkanaa saa...

Hannu hyppäsi seisomaan. Hänen silmänsä sädehtivät.

- Nyt se puhui! Uuno, sano jotain kivaa.

- KRÄÄK KRÄÄK!

- Kuules, Uuno. Sä pääset puhumaan joulusirkukseen, Hannu uhosi.

Kakadu räpytti siipiään. Oliko se innoissaan uutisesta?

- Hei, miten täällä menee? Kikan ääni kuului ovelta, minne hän oli ilmestynyt yhdessä Repen kanssa. - Oletteko saaneet mitään aikaiseksi? Puhuuko Uuno?

Uuno vislasi. Sitten se tuijotti tulijoita uteliaan oloisena.

- ANNA PUSU!

- Hih hih hii, kuulitteko? Uuno puhui teille, Hannu nauroi hyvälle pilalle.

Kikka ja Repe katsoivat toisiaan, ja Kikka punastui kaulaansa myöten. Kauheaa, miten noloa! Olivatko pojat opettaneet linnun puhumaan sopimattomia?

- Tulkaa nyt vain tänne peremmälle seurustelemaan, Hannu hihitti tyytyväisenä.

Repe tuli sen verran uteliaaksi, että meni linnun luo. Se tarkasteli häntä pyöreillä tummilla silmillään.

- Eikö se sano mitään? Kikka tuli pojan vierelle.

Uuno kurkotti kaulaansa heitä kohti. Se pöyhisteli taas sulkiaan ja kiekaisi sitten:

- ANNA PUSU!

- Kuulitteko, mitä se sanoi? Kari ulvahti. - Hih hih hii...

Hannukin tuli katsomaan lintua lähempää.

- Terävä pää tällä Uunolla, hän totesi ja vilkaisi Kikkaa ja Repeä. - No, mitä te siinä odotatte? Pussatkaa nyt, kun Uuno käskee.

Kikka punastui uudelleen.

- Meillekö se noin sanoi?

- Teille juuri, eihän täällä muita lempiväisiä ole, Hannu vakuutti. - Voi kun se sanoisi noin Joulusirkuksessakin. Kari, lykkää sille keksi. Heti. Se viimeinen.

 

 

5. ELSA RATSASTAA

 

Nummelan ratsastuskentän laidalla tapahtui. Kaikki halusivat nähdä Munkkirinteen Elsan, joka ei tunnetusti tiennyt hevosista hölkäsen pöläystä. Nyt hän oli tulossa ratsastamaan Muffella. Hän oli vaatimalla vaatinut päästä mukaan Joulusirkukseen, ja ankaran väännön päätteeksi sirkustirehtööri oli antanut periksi. Pepin oli syytä tarkistaa, että Koirakoulun vakuutukset olivat kunnossa.

- Haluan esittää tandemratsastusta, Elsa paasasi Jennille toimistossa. - Kilteillä ja luotettavilla ratsuilla.

- Tandemratsastus on erittäin vaativa laji, Jenni yritti estellä. - Siinä on kyettävä ohjaamaan kahta hevosta yhtä aikaa, eivätkä aloittelijat kyk...

- Minun tasoiselleni ratsastajalle ohjaaminen on lastenleikkiä, Elsa huudahti. - Olenhan ohjannut meidän purjevenettämmekin, Meri-Elsaa, satoja kertoja. Ei hevosen ohjaaminen sen vaikeampaa voi olla.

Jennin oli annettava periksi. Huokaisten hän käski Essin lähteä satuloimaan Muffea ja Katia hakemaan Maxille ajo-ohjat ja selustinvyön.

- Laita Muffen selkään Penan lännensatula, hän suhahti Essille.

Essiä hihitytti, kun hän juoksi talliin. Pienempään satulaan ei Elsan ahteri mahtuisikaan.

Nyt kaikki oli valmiina ensimmäistä harjoituskertaa varten. Max ja Muffe oli tuotu kentälle. Niitä pitelevät tytöt odottivat, kunnes Hannu ja Kari saivat raahatuksi keittiötikkaat paikalle. Niiden päältä ratsastajattaren oli määrä kavuta hevosen selkään.

- Ajattelin teetättää ompelijattarellani turkoosin värisen satiinimekon, sellaisen lyhyen ja röyhelöisen, Elsa kailotti Penalle, joka avusti häntä kypärän päähänpanossa. - Hevosille on tietysti laitettava hienot kultakudoksiset satulavaatteet ja upeat plyymit suitsiin. Kuten sirkuksessa aina.

- Totta kai, Jenni huokasi Muffen toiselta puolelta.

Mitähän tästäkin tulisi, hän ajatteli. Onneksi Muffe torkkui puoliunessa eikä lotkauttanut korvaansakaan, vaikka pojat toivat keittiötikkaat sen vierelle.

- Saan kai auttaa rouva Munkkirinteen ylös tikkaille? Pena kysyi pidätettyä hilpeyttä äänessään. - Siitä rouvan on helpompi asettua satulaan.

- Oijoijoi, mikä gentlemanni! Totta kai, totta kai, Elsa liversi.

Kovan puhkumisen saattelemana hän lopulta istui Muffen selässä. Islanninhevosen selkä notkahti. Muffe heräsi sen verran, että vilkaisi ratsastajaa silmäkulmastaan. Sen edessä seisova Max kävi kuumana ja tramppasi paikoillaan vaahto suupielistä pursuten. Katilla oli täysi työ pidellä sitä aloillaan.

- Ehkä on paras ratsastaa ensiksi muutama koekierros yhdellä hevosella, Jenni ehdotti. - Essi, taluta Muffea. Onko rouva Munkkirinne nyt aivan varmasti ratsastanut ennenkin?

Elsan kasvot olivat hieman kalvenneet. Hän puristi satulan etukaarta molemmin käsin Olipa tämä nyt huteraa meininkiä, tämä ratsastus. Ja poni oli aivan liian pieni hänelle! Hän vilkaisi kulmiaan rypistäen ratsastuskentän takana olevaan tarhaan, jossa kirmasi iso valkoinen hevonen.

Hyvänen aika, tuollainen ratsun piti olla! Iso ja tulinen. Eikä tällainen pieni ja unelias kääkkänä.

- Kuulkaapas, Nummela, hän sanoi kääntyen Penan puoleen. - Eikö olisi parempi, jos minä ratsastaisin tuollaisella isolla ja komealla...

Samassa Muffe lähti liikkeelle. Se seurasi Maxin heiluvaa häntää, joka kääntyi äkkiä sivulle sen turvan edestä. Liike tuli yllätyksenä Elsalle, joka päästi pahan parkaisun ja romahti issikan kaulalle.

Muffe heilautti päänsä ylös. Mitä oli tekeillä? Miksi sen selässä roikkuva muodoton taakka päästeli ääntä kuin sumusireeni? Pelästynyt Muffe loikkasi eteenpäin päästäkseen turvaan Maxin luokse,.

- Aaapuuaaaah!

Pena sai viime hetkellä kiinni Elsan käsivarresta ja reidestä, ennen kuin Muffe lähti paniikissa laukkaamaan kohti kentän porttia. Hervoton nainen rojahti hänen syliinsä niin mahtavalla tömäyksellä, että Penalta menivät jalat alta. Hän kaatui, ja sirkusratsastaja romahti hänen päälleen.

Jenni ei voinut sille mitään. Hän purskahti nauramaan ja nauroikin katketakseen. Velipojan kasvot olivat vääntyneet järkyttyneeseen irveeseen... aivan kuin hän olisi jäänyt tiejyrän alle.

 

 

6. LEIJONANKESYTTÄJÄ

 

Pojat olivat valinneet Noidutusta huoneesta leijonapuvun, johon oli kiinnitetty suuria harjaksia. Kari puki sen päälleen ja näyttikin äkisti aidolta leijonalta torahampaineen. Hannu hihkui ilosta.

- Sä näytät mahtavalta, Kari!

- Joo, tämä tekee säväyksen, Kari virnisti. - Kissat lentävät selälleen, kun esiinnyn tässä puvussa joulusirkuksessa. Jokainen taatusti pelkää eläinten kuningasta.

Hannu puolestaan veti päälleen koristeelliset liivit, sillä hänestä tulisi leijonankesyttäjä.

- Meinaatko ottaa ruoskan käteesi? Kari huolestui.

- Ilman muuta. Läiskytän sitä näin, Hannu sanoi ja sivalsi lattiaa saaden Karin hyppäämään varmuuden vuoksi kauemmas.

- Älä vain satuta mua!

Sitten Kari nosti käpälät ilmaan ja käveli arvokkain askelin huoneen poikki. Hänen perässään laahautui pitkä häntä, joka teki kaarroksia ilmassa.

- Nyt harjoitellaan, Hannu hihkaisi. - Kun minä nostan ruoskan ilmaan, sinä nouset takajaloillesi.

- AAAAARRRRHH! Kari karjui.

Leijona sohaisi suurella käpälällään Hannua kohti ja murisi uhkaavasti, mutta peloton leijonankesyttäjä ei väistynyt sen edestä. Sitten leijona nousi takajaloilleen.

- Jes! Jes! Jes! Hannu hihkui. - Joulusirkuksen yleisö saa nähdä jotain hurjaa, kun rohkea leijonankesyttäjä asettuu alttiiksi vaaralle ja työntää päänsä leijonan kitaan. No, haukkaa nyt mun pää kitaasi.

- Joo joo.

Valkoiset torahampaat vilahtivat Hannun silmissä. Sitten leijonan suu loksahti kiinni, ja Hannun kurkku jäi torahampaiden väliin puristuksiin.

- Apua! En saa henkeä! Lopeta!

Jokin oli mennyt pieleen. Kari joutui kiskomaan pukunsa pääkappaleen irti.

- Hampaat ovat juuttuneet kurkkusi ympärille, hän kauhistui.

Hannun sääret sätkivät ilmassa. Oli siinä hänellä leijonankesyttäjä.

- Irrota hampaat kurkustani, hän kiljui niin että talo raikui. - Heti!

- En mä saa niitä avatuksi, Kari väänteli käsiään. - Kutsutaanko palolaitos paikalle. Jos mä vedän leijonan päätä, niin sun pää tulee mukana.

- Ei, kisko hampaat erilleen.

Kari yritti taas, mutta Hannu vain kiljui entistä kovemmin. Hän oli enemmän kuin pinteessä.

- Mä haen apua, Kari sanoi. - Muuten sä kuolet pää leijonan kidassa. Odota tässä.

Kari hävisi ovesta ja palasi hetken kuluttua sorkkaraudan kanssa. Hannulta pääsi tuskainen huuto. Ei kai Kari aikonut...

- Älä hytky, Kari kielsi. - Pakko tässä on jotain yrittää, kun tuon elukan hampaat pureutuvat jo sun ihon alle. Sä voit kuolla leijonan kitaan.

Kari työnsi varovasti sorkkaraudan hampaiden reunaan ja sai Hannun kiemurtelemaan kauhusta.

- Ei ei, hän vaikeroi. - Murhaat minut.

- En todellakaan...

- MITÄS TÄÄLLÄ TAPAHTUU?

Penan ääni kuului yllättäen ovelta. Hän seisoi tuijottamassa poikia kysyvän näköisenä. Poikien mekastus oli tuonut hänet paikalle.

Kari osoitti sormellaan Hannua

- Kävi vahinko...

- Taasko? Ja sorkkaraudallako sinä hänet pelastat?

Pena kiirehti vapauttamaan Hannua pinteestä. Hän saikin käyttää kaikki voimansa, ennen kuin hampaat irtosivat pojan kurkusta.

- Viimeinkin, Hannu kähisi ja koetteli varmuuden vuoksi, että kaula oli tallella.

Pena pyyhki hikeä otsaltaan ja vilkaisi sitten tirskuvaan Kariin.

- Likeltä piti. On siinä meillä leijonankesyttäjä!

 

 

7. KOIRATANSSI

 

Jenna huokasi syvään ja katsoi Jesseä työlääntyneenä. Ei tästä tullut mitään. Hän oli hikoillut pihalla jo toista tuntia ja yrittänyt opettaa Jesseä pyörähtelemään, seuraamaan ja kävelemään takajaloillaan. Kyllä koira häntä seurasikin, kun lahjoi sitä makupaloilla, mutta ei tällaista onnetonta sähellystä voinut parhaalla tahdollakaan sanoa koiratanssiksi.

- Me mokataan Joulusirkuksessa, Jesse, jos sä et nyt terävöidy, Jenna sanoi koiralle.

Tuuhea häntä heilahti. Jesse katsoi odottavasti, antaisiko hän lisää namia. Sitten se äkkiä valpastui. Joku oli tulossa paikalle.

Jenna pyörähti katsomaan.

- Sehän on Päkä Kiiski! Jenna tunnisti.

- Moi, Päkä huusi ja heilutti vapaata kättään.

Toisessa hänellä oli kiinanpalatsikoiransa Fifin talutushihna ja painavalta näyttävä treenikassi.

- Kuulin Kikalta, että olet täällä harjoittelemassa koiratanssia Jessen kanssa. Miten sujuu? hän kyseli.

- Huonosti, Jenna myönsi apeana. - Koska en itse osaa kunnolla, en osaa myöskään opettaa Jesseä.

Päkä jysäytti kassinsa maahan ja hillitsi hihnasta Fifiä, joka sai räksytyskohtauksen Jessen tullessa liian lähelle.

- Sitä mä ajattelinkin. Päätin tulla jeesaamaan, kun mulla on kokemusta koiratanssista. No, Fifi, kuono umpeen, kuuletko? Ei Jesse sulle mitään tee.

Hetken päästä koirat rauhoittuivat. Päkä kumartui avaamaan kassinsa, josta tursotti jotain punaista ja kiiltävää.

- Ensiksikin me tarvitaan musiikkia, koska muuten tanssimisesta ei tule mitään, hän sanoi. - Sitten me tarvitaan tanko ja vanne. Ota nämä. Toin myös kasan kevytnakkeja, jotka pihistin keittiöstä. Taloudenhoitajamme ei huomannut mitään.

Jennan saama tanko oli päällystetty kiiltävän punaisella paperilla kuten vannekin. Hän käänteli niitä käsissään.

- Mitä me näillä tehdään? hän kysyi.

- Koirien pitää oppia hyppäämään vanteen läpi ja tangon yli musiikin tahdissa. Katsos nyt mallia minusta ja Fifistä.

Päkä otti tangon Jennan kädestä. Toiseen käteensä hän piilotti palan kevytnakkia ja antoi Fifin haistaa sitä.

- Trala laa, hän hyräili. - Fifi, hyppää! Noin juuri. Ja vielä kerran...

Päkä piteli tankoa sopivan matalalla, jotta pikkukoira pääsi helposti hyppäämään sen yli. Toista kättään hän kuljetti koiran edellä, ja Fifi seurasikin tottuneesti makupalan tuoksua.

- Ihan helppoa, Päkä esitti. - Nyt pannaan musa soimaan. Lattarimusa on parasta tähän tarkoitukseen. Ota nyt kouran täydeltä nakinpaloja ja rupea pyörähtelemään ja liikkumaan musiikin tahdissa. Anna Jesselle aina välillä makupala, jotta se seuraa sun kättä. Kokeile ensiksi ilman apuvälineitä.

Päkä väänsi volyymin kovemmalle ja lykkäsi nakkeja Jennan käteen. Sitten hän alkoi pyörähdellä lanteitaan vatkaten ja piteli samalla kädessään olevaa nakkia polven korkeudella. Fifi oli heti juonessa mukana, ja Jenna näki, että se oli tehnyt tätä ennenkin. Hetkessä pikkukoira hypähti takajaloilleen ja seurasi hyppelehtien edellä kulkevaa namipalaa.

- Ihan upeeta, Jenna huokasi. - Kyllä Jessekin varmasti oppii. Meidän täytyy harjoitella ahkerasti. Etkö sä Päkä voisi tulla mun pariksi Joulusirkuksen koiratanssiin. Sä osaat nää jutut, ja esitys olisi hienompi, jos siinä olisi kaksi koirakkoa.

- Totta kai voin tulla. Meidän täytyy sitten vain opetella tekemään pyörähdykset ja muut yhtä aikaa. Ja hankkia yhteneväiset asut! Koetas nyt kulkea Jessen kanssa mun perässä ja tehdä samoin kuin minä. Teen kaiken oikein hitaasti. Hei, mitä nyt?

Tyttöjen huomaamatta Jesse oli saanut vainun Päkän pitelemästä nakista. Se käsitti käden liikkeen kutsuksi ja nappasi saman tien nakin hampaisiinsa. Sitten se heilutti häntäänsä ja kerjäsi lisää.

- Voi tota Jesseä, Päkä nauroi. - Nakki sai totisesti vauhtia sen ketaroihin. Jenna, laitetaan meidän tanssiesityksen nimeksi Nakkipolska!

 

 

8. VIKELLYKSEN MESTARIT

 

Perhoset lentelivät Essin vatsassa. Hän oli harjoitellut vikellystä monta tuntia. Kikka, Pena ja Repe esittivät hurjia temppuja Vapulla ja Maxilla. Taidokasta menoa, Essi ajatteli, mutta miten hän uskaltaisi mennä istumaan Penan harteille? Apua, hän varmaan putoaisi kyydistä, etenkin jos Max heittäisi takapäätään.

- Kyllä sinä nyt tulet, Pena sanoi Essille. - Minä pidän sinusta kiinni. Et sinä putoa, Max on luotettava.

Kikka ja Repe siirtyivät harjoituksen jälkeen sivuun seuraamaan, miten vikellys sujuisi Penalta ja Essiltä. Ira piteli kiinni juoksutusliinasta, ja norjanvuonohevonen ravasi ympyrällä pystyharja notkuen.

Penan ääni kaikui maneesissa.

- Ala tulla nyt, Essi! Otan sinusta kyllä kiinni.

Essi näki, miten hevonen ja Pena lähestyivät. Sitten he olivat kohdalla, ja Pena tarttui tytön käsivarteen. Hetkessä Essi istui hevosen selässä.

- Hyvä! Ira huusi.

Essi oli oikeastaan aika notkea ja taitava. Kun Max laukkasi musiikin tahdissa, Essin kalpeille kasvoille kohosi hymynhäive. Oli ihanaa laukata ympyrällä.

- Ja nyt ylös, Pena määräsi.

Katselijat pidättivät hengitystään. Pena nousi seisomaan Maxin selkään ja nosti Essin korkealle yläpuolelleen.

- Ihanan taidokasta, Kikka huokasi. - Tuo uppoaa sirkusyleisöön kuin häkä.

- En tiennytkään, että Essi on noin hyvä, Repe sanoi. - Katso nyt sitä!

Essi oli todella notkea. Kaikki sujui niin hyvin, että pelko katosi. Mitä enemmän hän harjoitteli, sitä paremmalta esitys näytti. Hetki vei mennessään.

Repe kääntyi halaamaan Kikkaa.

- Sano mun sanoneen, tästä tulee paras sirkus miesmuistiin!

He jatkoivat harjoituksia. Vikeltäjät hyppivät vauhdikkaasti juoksevien hevosten selkään ja tekivät liikkeitä, jotka saisivat yleisön haukkomaan henkeään ihastuksesta ja jännityksestä. Kikka oli aivan varma siitä.

 

 

9. TRAPETSITAITEILIJAT

 

Nummelan ladon kattoon oli kiinnitetty pitkä köysi. Hannu ja Kari raahasivat sisälle kolmipyöräistä polkupyörää, jnka perään he olivat kiinnittäneet takatelineen. Sen päällä istui kaksi koiraa, Metu ja Pontso, tärkeän näköisinä punaiset rusetit kaulassa.

- Kissat! Missä ovat trapetsitaiteilijat Mortti ja Wertti? Murre kailotti ladon keskilattialla. - Lisäksi tarvitaan yksi kissa kolmipyörän etukoriin. Onko vapaaehtoisia?

Ladon seinustoilta ampaisi suuri joukko kissalyseolaisia kohti Murrea, joka oli pukeutunut sirkustirehtöörin punaiseen hännystakkiin ja korkeaan silinteriin. jokainen yritti voittaa naapurinsa, jotta pääsisi mukaan esitykseen. Etumaiset eivät tahtoneet saada vauhtiaan toppaamaan, kun takaa puski päälle kova paine.

- Rauhoittukaa! Murre karjaisi, mutta jäi päälle vyöryvän massan alle. - Ähhhh! Minä sanoin YKSI KISSA, ei viittäkymmentä!

- Anteeksi, rehtori, Melli moukaisi. - Tarkoituksemme ei ollut taklata arvoisaa persoonaanne.

Tassut sutivat Murrea joka puolelta, kun kissalauma yritti puhdistaa roskia sen takista.

- Lakatkaa lääppimästä minua, Murre äsähti. - Sanoin, että pyörän etukoriin tarvitaan yksi kissa. Sinä siinä, Elvis, noin läskittynyt kissa kuin sinä ei kuitenkaan jaksa tehdä muuta kuin istua korissa. Ole hyvä, nouse koriin. Minä ajan pyörää. Muut kissat, takaisin katsomoon.

Murre vääntäytyi silinteri vinossa kolmipyörän satulaan. Epäluuloisen oloinen Elvis puntattiin sen eteen pyöränkoriin.

- Mikä nyt mättää?

Murre yritti lähteä ajamaan, mutta pyörä ei hievahtanutkaan. Oliko kumi puhki, vai mistä tämä johtui? Murre kääntyi katsomaan taakseen. Sen silmät levähtivät. Takalava oli täpötäynnä kissoja, ainakin kaksikymmentä oli änkeytynyt telineelle Metun ja Pontson seuraksi. Muutama roikkui vielä perälaudassakin.

Ylimääräinen lasti sai sirkustirehtöörin kiihtymään.

- Kaikki kissat heti pois pyörän perästä! se huusi. - Enkö minä juuri sanonut, että kissat katsomoon!

Muriseva ja sähisevä lauma vetäytyi kyräilemään ladon seinustoille. Murre polkaisi uudelleen pyörää ja pääsi tällä kertaa liikkeelle. Se ajoi vaappuen ja huojuen pari kierrosta areenalla.

- Huh, jalkavoimani eivät ole entisensä. Olenkohan maistellut liikaa jouluherkkuja jo etukäteen? se mutisi. - No niin, riittää tältä päivältä. Seuraavaksi Mortin ja Wertin esitys. Missä te olette?

- Katonrajaan katsees käännä, silmäs sikkuralle väännä. Taiteilijat kohta liitää, ilmain halki urhot kiitää, runoilijakissa Wertin ääni moukaisi.

Jokaisen katse kohosi kattoparrujen suuntaan.

Siellä, rakennuksen kummassakin päässä, kykki muhkean raidallinen kolli silmät keltaista valoa loistaen. Mortti tarttui trapetsin tankoon ja ponkaisi vauhtia parrusta. Se liiti ilman halki pariin kertaan, irrotti sitten otteensa tangosta, teki kuperkeikan ja onnistui tarttumaan vastaan lentävän veljensä tassuihin.

Murre nielaisi. Tuo näytti vaaralliselta, eikä heillä ollut turvaverkkoa. Mitä jos jompikumpi kissoista putoaisi lattialle kesken näytöksen? Siitä tulisi ei-toivottua julkisuutta Kissalyseon Sanomiin.

Sirkukseen oli hankittava turvaverkko. Samanlainen kuin oikeilla trapetsitaiteilijoilla oli.

- Hmm, Nummelan Pena on tietääkseni kalamiehiä, Murre mutisi. - Taidanpa käydä lainaamassa häneltä pari kalaverkkoa.

Yleisö puhkesi suosionosoituksiin, kun Mortti ja Wertti tekivät onnistuneen kaksois-saltomortalen yläilmoissa. Joulusirkuksen trapetsiosuudesta tulisi henkeäsalpaava.

 

 

10. JOULUPOSSU

 

Linnavuoressa todellakin juoksenteli kirjava joulusika. Se oli väriltään mustavalkoinen. tytöt kuulivat, kun possu röhki mennessään pitkin Linnavuoren tallikäytävää. Elukan sorkat kopisivat, ja hämmästyneet hevoset alkoivat tuijottaa sitä korvat höröllä.

- Mikä otus tuo on? kauppaneuvos Kiisken Päivi-tytär kysyi ihmeissään. - Onko se karannut naapurin navetasta?

Olisikin, Hannu ajatteli. Mokomaa otusta saisi nyt jahdata tuntikausia, vaikka oli parempaakin tekemistä.

Röhkivä pikkupossu vilkaisi taakseen ja kipitti rehuvaraston ovelle. Siellä se haistoi olevan suuhunpantavaa.

- Riippuvatsasika! Karilta pääsi huvittunut kikatus. - Sellainen pöytään tuleva.

- Kuka noin nätin possun voisi syödä? Siru ihmetteli.

Hän meni rapsuttamaan röhkivää possua ja mietti, kenen sika oikein oli. Mistä se oli karannut?

- Ei se ole mistään karannut, Jennin ääni sanoi ovelta. - Pena sai sen joululahjaksi.

- Joululahjaksi!

- Tämähän on oikein kiva velikulta, Kati sanoi. - Ei sitä pataan laiteta. Otetaan se mukaan Murren joulusirkukseen.

- Ai tämä possuko? Jenni ällistyi.

- Niin. Se on oikein söpö.

- Osaa se ainakin juosta karkuun, Kikka hihitti.

- Minä en huolisi tuollaista sikaa mistään hinnasta, Titta irvisti. - Nehän ovat kamalia.

- Tämäkö muka? Siru sanoi. - Eihän nyt sentään.

- Olen lukenut, että porsaat ovat jukuripäisiä ja tekevät mitä haluavat, Titta väitti. - Lisäksi ne kiljuvat kamalasti. Ja röhkivät.

Muut tytöt purskahtivat nauramaan.

- Kaikki siat röhkivät, Siru sanoi ja lepersi sitten: - Niin, sinä olet oikein nätti pikku pullero.

- Nätti pullero. Totisesti! Päkä tuhahti. - Ihmiset luulisivat sen karanneen joulupöydästä.

Jenni puisteli päätään. 

- En nyt oikein ymmärrä, mitä tekemistä sialla voisi olla joulusirkuksessa, hän sanoi. - Aiotteko te opettaa sille jotain temppuja vai?

Pikkupossu röhkäisi taas ja kallisteli päätään. Sitten sen sorkat kopisivat sementtilattialla.

- Minulla on asiasta pahat epäilykset, Kari sanoi. - Murre ei aavista, mitä tuleman pitää.

- Hauskaa siitä tulee, Siru hihitti. - Possut ovat ahneita otuksia. Se varmasti tykkäisi koirankekseistä.

- Tuupatkaa otus nyt johonkin karsinaan, Jenni käski. - Muuten saamme kohta jahdata sitä pitkin pihaa.

Pojat tekivät työtä käskettyä. Possu livahti sisälle Dellan karsinaan ja heittäytyi makaamaan pahnoille. Se näytti oikein tyytyväiseltä.

Nähtäväksi jäisi, miten se pärjäisi sirkuksessa.

 

 

11. JOULUSIRKUS

 

Aatonaattona hurjat aplodit täyttivät Nummelan ponitallin suuren heinäladon. Musiikki vaimeni, kun Jenna ja Päkä pyörähtivät koiriensa kanssa viimeisen kerran. Joulunpunaiset turkispuvut heilahtivat, ja tytöt tekivät täsmällisen hoviniiauksen ottaessaan vastaan suosionosoitusten myrskyn.

- Se meni loistavasti, Päkä kuiskasi suupielestään. - Koirat eivät tupeloineet kertaakaan.

Kattoon kiinnitetty suuri valonheittäjä siirtyi koiratanssitytöistä keskelle areenaa. Valo paljasti komeljanttarintakkiin ja mustaan silinterihattuun pukeutuneen sirkustirehtöörin, joka käytti Penan talliämyriä.

- Arvoisa yleisö, Murre kuulutti. - Seuraavana esiintyy Koirakoulun syyskurssin oppilaskuoro, joka säestää musisoinnillaan taitoratsastajatartamme. Toivottakaamme tervetulleeksi maankuulu Elsa von Bimbulapumtsis!

Pepi nosti tahtipuikkonsa. Areenan ulkopuolella olevalla lavalla istui seitsemän laulajakoiraa. Raksu, Bella, Fifi, Luka ja Mini lauloivat sopraanoa ja takarivin Santa ja Arska bassoa. Kissalyseon suurorkesteri oli valmiina paukuttamaan kattilankansia ja puhaltamaan tyhjistä säilyketölkeistä tehtyjä torvia ja trumpetteja.

- Hei koiranpojat hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika...

Toinen valonheitin etsiytyi ladon ovelle, josta rymisti sisään kaksi ponia. Etumaisena laukkaavan Muffen suitsiin oli kiinnitetty valkoisia plyymejä, ja kummankin ponin selässä oli raskaasti laskeutuva brokadikangas kuin turnajaisissa ikään. Muffen selässä kankaan alla näkyi kummallinen muhkura, joka sai islanninhevosen näyttämään suorastaan epämuodostuneelta. Oliko siellä satula?

Max laukkasi areenalle turpa kiinni Muffen peräpäässä. Sen selässä tutisi pyylevä madame diadeemi päässään ja vaaleansininen, laahuksella varustettu puku yllään. Hän heilutti toista kättään kuin kuningatar ja ohjasti poneja toisella.

Tandemratsastajattaren kintereillä kipitti joulupossu, joka sai yleisössä aikaan kovan naurunremakan.

Kikka ja Repe eivät olleet uskoa silmiään. Miten Elsan ratsastustaito oli voinut parantua näin nopeasti? Ponit eivät erehtyneet esityksessään kertaakaan, vaan suorittivat kaikki kuviot täsmällisesti, eikä Elsakaan horjunut Maxin selässä, vaan istui siellä kuin liimattuna.

- Kummallista, Kikka kuiskasi Hanskille, joka seisoi hänen toisella puolellaan. - Onko harjoituksissa tapahtunut jotain, mistä emme ole tietoisia?

Hannele pudisti päätään. Hän ei tiennyt muuta kuin että hänen oma osuutensa Adalminan kanssa oli sujunut hyvin, samoin leijonankesytys ja vikellysmestarit.

- Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää...

Ponit pysähtyivät tasajaloin keskelle areenaa sirkustirehtöörin eteen. Murre otti silinterin päästään ja kumarsi.

- Upea taidonnäyte, arvoisa madame.

Jenna seisoi Päkän kanssa aivan ladon ovella. Hän ei saanut silmiään irti prameista ratsuista. Elsa ohjasti ne ulos ovesta, ja Jenna seurasi niitä katseellaan. Sitten hänen suunsa loksahti auki.

Muffen selästä, brokadivaatteen alta, kömpi esiin Hannu, joka oli ohjastanut tandemia Elsan puolesta.

- Jenna, tule avaamaan turvavyöt, Elsa käski ja nosti pitkän hameensa helmoja. - Nopeasti nyt, ennen kuin onnittelijat saapuvat.

Ei voinut olla totta. Elsa istui naistensatulassa, ja hänet oli kirjaimellisesti köytetty kiinni satulaan. Ei ihme, ettei hän horjunut eikä huojunut esityksessä.

Vilske ja vilinä areenalla jatkuivat. Viimeinen näytös, Hurjapäisten Kolliveljesten trapetsiesitys, oli juuri alkamassa. Pena oli suostunut lainaamaan kalaverkkonsa hyvään tarkoitukseen. Se kiinnitettiin ladon jykeviin kulmatolppiin, ja verkon päälle levitettiin vielä vihreä pressu.

- Nyt, arvoisa yleisö, tulemme näkemään henkeäsalpaavan esityksen, Murre kuulutti ja ajoi samalla kolmipyöräänsä, jonka takalavalla kökötti koirakoululaisten laulukuoro tonttuasuissaan. - Hurjapäiset Kolliveljekset esittävät meille kuolemanhypyn, vaikean kaksois-saltomortalen. Kissalyseon rumpalit, nyt tarkkana! Koirakoululaiset, ottakaa A-duuri. Pontso ja Metu, työntäkää!

Murren paikoilleen juuttunut lasti liikahti, kun Pontso ja Metu työnsivät takaa kaikin voimin. Pyörän perässä lavalla istuvat koirakoululaiset korottivat äänensä.

- Me käymme joulun viettohon, taas kuusin kynttilöin, puun vihreet oksat kiedomme, me hopein, kultavöin...

Murre hortoili siksakkia areenan ylitse ja katosi oven suunnalle. Samalla valonheittimet kohosivat yläilmoihin ja paljastivat trapetsin, jolla keikkuivat kolliveljekset Mortti ja Wertti.

- Olkaa hyvät, Hurjapäät, Murre pauhasi ämyriinsä pimeästä katsomosta. - Kaikki on valmiina taitotemppujanne varten.

Mortti teki etukäpäliensä varassa kärrynpyörän trapetsitangon ympäri, ja kun Wertti heittäytyi sitä kohden ilman halki, se sai helposti kiinni veljensä etutassuista.

Rumpujen päristys kiihtyi. Jennan niska vääntyi, kun hän seurasi yläilmoissa kieppuvaa parivaljakkoa. Elsa ilmestyi hänen viereensä turvaverkon tuntumaan.

- Eivät kai nuo kissaraiskat katkaise niskojaan, kun hyppivät tuolla kuin liito-oravat? hän huolestui. - Saamme vielä eläinsuojeluyhdistyksen niskoillemme.

- Taram padamm... ämyri pauhasi. - Ja nyt... vaarallinen kaksois-saltomortale!

Kolliveljekset keskittyivät. Sitten ne loikkasivat ilman halki täsmälleen samalla hetkellä ja tekivät kerien kaksi kieppiä.

Jokin meni vikaan. Kissat törmäsivät toisiinsa kesken ilmalennon, ja molemmat sinkoutuivat alas korkeuksista. Yleisö kirkaisi. Toinen kissoista kupsahti turvaverkkoon, mutta toinen paiskautui suoraan Elsan rehevälle povelle.

Elsa huusi kuin palosireeni. Hän horjahti päin vieressään seisovaa Penaa, joka meni nurin törmäyksestä. Pelästynyt kolli tarrasi Elsaan kahta kovemmin.

- Apua! Ottakaa pois tuo karvainen pommi!

Pena selvisi jaloilleen ja nosti Wertin Jennan eteen lattialle. Kolli ravisteli päätään pöllämystyneenä. Sitten se moukaisi.

- Hyvää Joulua kaikille, niin isoille kuin pienille, rikkaille ja rakkaille, sioille ja koirille. Tulkoon joulu kaikille!

 

©2019 Jessemurre - suntuubi.com