Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

      MEERiN METKUT

 

 

KOIRANVIHAAJAN PAINAJAINEN

 

Pihalla kailottava ääni ei voinut kuulua kenellekään muulle kuin Kaskenlinnan koiranvihaajalle, Meeri Kalskeelle. Jenna oli asiasta aivan varma. Hän teki täyskäännöksen B-rapun alakerrassa ja kipaisi Hannelen seuraamana ulos pihalle ottaakseen selville, mitä Meeri parhaillaan talonmiehelle mesosi.

Tuohtunut Meeri seisoi pannuhuoneen ovella. Kello oli puoli seitsemän aamulla, ja tytöt olivat juuri tulleet pissittämästä Jesseä ja Ciciä.

Mereltä kävi navakka tuuli. Meeri oli vetänyt takin pitsikoristeisen yöpaitansa päälle ja näytti kiukkuiselta ja kalpealta. Tummat hiukset olivat suurilla papiljoteilla, ja lilanvärinen huivi oli vedetty koko komeuden ylitse. Hän äkkäsi tytöt heti.

- Jenna ja Hannele! Onko teillä koirat mukana?

- O-on, kuten näkyy. Me käytiin juuri niitä pissittämässä Vartiovuorenmäellä tuossa lähelle.

- Vartiovuorella? Oletteko aivan varmoja, ettette käyneet juuri äsken Samppalinnanmäellä?

Samppalinnanpuisto rajoittui Kaskenlinnan taloyhtiön takapihan aitaan. Yleensä tytöt kävivätkin siellä koiria ulkoiluttamassa näin aamuvarhaisella, mutta miten olikin tänä aamuna tullut mieleen lähteä kadun yli Vartiovuorelle?

- Eivät tämän talon koirat ole nyt Samppalinnanpuistossa juosseet, talonmies vakuutti. - Kilttejä koiria nämä. Hiljaisia. Haukkuvat hyvin harvoin.

- Ei me missään Samppalinnassa oltu, Hannele alkoi kiihtyä. - Miksei meitä uskota, kun me kerran sanotaan, että me oltiin Vartiovuorella?

Meeri mulkaisi häntä kiukkuisesti. Hänen päänsärkynsä yltyi.

- Minä sitten inhoan koiria, hän julisti. - Kaikenlaisia koira! En käsitä, miksi ihmiset viitsivät sellaisia hyysätä. Eihän niistä ole mitään iloa, pelkkää riesaa vain. Katsokaa nyt minua, lapset. Olen laihtunut ainakin viisi kiloa viime talvesta lähtien. Käteni vapisevat unenpuutteesta. Yhtenäkään aamuna minä en saa nukkua riittävästi. Niin juuri, koirat kiljuvat puistossa aamuisin kuin viimeistä päivää. Joka ikinen aamu olen joutunut vääntäytymään ylös sängystä jo viidelta mennäkseni tuonne aidan taakse mäelle haukkumaan koiranomistajia. En kehtaa edes lasten kuullen sanoa, millaisia vastauksia olen saanut.

Samassa puistosta alkoi jälleen kantautua koiran haukuntaa ja lasten huutoja.

- Kuunnelkaa nyt, niin omin korvin kuulette, Meeri mesosi. - Lapset kiljuvat puistossa niin, etteivät kunnialliseet ihmiset saa nukkua. Talonmies, teidän on tehtävä asialle jotain. Jo kaksi viikkoa olen joutunut laukkaamaan aamuisin puistossa läksyttämässä koiranomistajia, jotka eivät välitä ihmisten unentarpeesta vähääkään. Toimivat kuin vandaalit piskiensa kanssa. Kiljuvat ja metelöivät kuin hunnilauma kaupungin piirityksessä.

Olipa Meeri pahalla päällä, Jenna ajatteli. Mikä onni, että he olivat tänä aamuna päättäneet mennä Vartiovuorelle kadun toiselle puolelle.

Hän silitti Jessen päätä. Koira oli istuutunut hänen jalkoihinsa.

- En tiedä, mitä tehdä, jos talonmies ei nyt keksi jotakin, Meeri valitti. - Tosin tunnen poliisipäällikön... Mahtaisiko hän auttaa? 

- Mitä minä tälle asialle voin? talonmies mutisi. - Ihmisillä on tapana juoksuttaa koiria irrallaan puistossa, vaikka kaupungin järjestyssäännöt sen kieltävätkin. Mutta paha asiaan on puuttuakaan. Enhän minä tässä sitten enää muuta ehtisi tekemäänkään kuin koirien perässä juoksemaan.

- Talonmies laittaa takapihan aitaan kylttejä, jotka kieltävät mökäämisen aamutuimaan, Meeri vaati.

- En minä sellaista voi ruveta tekemään.

- Miksi ette? On se nyt kumma, että naiset joutuvat aina tekemään itse kaikki raskaimmat työt, kun miehet vain löhöävät television edessä kaljakolpakko kädessä! Meeri heristi sormea talonmiehen nenän alla. - Jos te ette niitä kylttejä laita, minä teen sen itse. Ihan niin. Turhaan siinä silmiänne pyörittelette.

Meeri lähti astelemaan kohti B-rapun ovea kiihtyneen oloisena. Kyllä se tiedettiin, kaikki miehet olivat samanlaisia. Saamattomia vätyksiä. Aviomiehestäkään ei ollut apua. Ei Raunoa koiranomistajien metelöiminen vaivannut, eikä vaimon piina. Itse oli taas asiaan tartuttava, kun ei selvä läksytyskään auttanut.

Jenna pudisti päätään, kun Meeri katosi rappukäytävään.

- Olipas Meeri pahalla päällä, hän sanoi. - Onneksi me ei oltu syyllistytty mihinkään.

- Menkääpäs tytöt nyt sisälle, talonmies patisti. - Koulu alkaa kohta, ja teiltä on varmasti vielä aamupuuro syömättä.

 

Aamupäivän aikan Meeri soitti ainakin kymmenen puhelua, ennen kuin sain kiinni henkilön, joka suostui maalaamaan hänelle oikeanlaiset kyltit. METELÖINTI KIELLETTY PUISTOSSA AAMUISIN. Hän tilasi niitä kymmenen kappaletta. Pienestä lisämaksusta kyltit valmistuivat pikaisesti, niin että Meeri sai koko kasan haltuunsa ennen työpäivän päättymistä.

Rauno ja molemmat Meerin tyttäret saivat tulla avustamaan kylttien pystyttämisessä. Kaksi niistä paukutettiin piha-aitaan puiston puolelle ja loput paksulla rautalangalla sopiviin paikkoihin Olavinkujalta kallion juurelta aina Työväenopiston takapuskiin saakka.

Jo olisi kumma, elleivät alkaisi tehota, Meeri ajatteli tyytyväisenä. Kyltit olivat virallisen näköisiä, kuin itsensä poliisipäällikön kiinnittämiä.

 

Seuraavana yönä Meeri oikaisi itsensä vuoteelle itseensä ja omaan toimintaansa erittäin tyytyväisenä. Eiköhän nyt varhaisiin aamuherätyksiin tulisi muutos. Niin nuorison tapaista metelöidä joka paikassa. Eikä oma aviomies äännähtänytkään, vaikka olisi vieressä kiljuttu, siis muuta kuin kuorsatakseen.

Meeri vaipui kevyeen unenhorteeseen. Hän heräsi pari kertaa aamuyöllä autojen jarrujen kirskuntaan ja siihen, kun yöjuhlijat kömpivät laulaen koteihinsa.

Kello viisi hänen silmänsä aukenivat. Pihan puoleinen puiston rinne raikui koiran haukunnasta. Hän pomppasi istumaan vuoteellaan, ja kiukku kiehahti yli äyräidensä.

- Eivätkö ne ääliöt osaa lukea?

Meeri meni parvekkeelle katsomaan. Aivan oikein. Juuri heidän asuntonsa kohdalla puiston reunalla, aivan kieltokyltin vieressä, kaksi hurttaa räksytti toisilleen minkä kitusista irti saivat.

Metelille oli tultava loppu. Meeri kiskaisi takin yöpaitansa ylle ja sieppasi avaimet taskuunsa. Sitten hän kiirehti pihalle ja sieltä puistoon keskelle koiratappelua.

Hän ei tiennyt, minkä rotuisia koirat olivat, mutta nyt niitä oli jo neljä. Räksytys ja leukojen louskutus oli kauheaa, karvat pölisivät. Kauempaa kuului paikalle kiirehtivien omistajien huutoja.

- Elmeri! Elmeriiiii!

- Jytte tänne!

- Eeeeelmeeeriiiii!

Kukaan koirista ei ollut kuulevinaankaan. Ne jatkoivat haukkumista ja piirittivät yöpaitasillaan hosuvan Meerin, joka yritti karjua niitä hiljenemään. Mikään ei auttanut. Räksytys jatkui, ja koirat vielä irvistelivätkin hänelle.

- Häipykää, senkin kiljukaulat! Häipykää, minä sanoin. Menkää kotiinne luskuttamaan.

Meeri yritti hosua niitä kauemmas maasta sieppaamallaan karahkalla. Turhaan. Koirat seurasivat häntä Kaskenlinnan pihalle, ja meteli oli sietämätön. Kaiken lisäksi ikkunoihin alkoi ilmestyä valoa ja parvekkeille uteliaita asukkaita. Kaikki tuijottivat pihalla äheltävää, koirien piirittämää Meeriä.

Talonmies kauhistui nähdessään ikkunasta, miten Meeri vilahti pannuhuoneen nurkalle räksyttävä lauma perässään. Voi taivahan talikynttilät! Pikkaraisen oli mentävä ulos pihalle katsomaan.

Pihalle selvittyään talonmies vilkaisi ylöspäin. Melkein joka ikkunassa näkyi kasvoja, jotka tuijottivat Meeriä. Tämän onnistui lopulta päästä pannuhuoneen nurkalta rappukäytävään turvaan.

Koirat eivät kadonneet paikalta. Nyt niitä oli ulko-oven edessä jo yhdeksän, ja kaikki haukkua luskuttivat minkä ehtivät.

Jenna roikkui parvekkeella yöpaitasillaan. Hän näki Hannelen pään, joka kurkki ulos ikkunasta.

- Kuinka täällä voi olla näin paljon koiria? Jenna ihmetteli. - Meerihän on oikea koiramagneetti.

Äiti puisteli päätään.

- On tämä touhu mennyt merkilliseksi, hän sanoi. - Että Kalskeen rouvakin on haalinut pihalle kokonaisen koiratarhan. Minä luulin, ettei hän edes pidä koirista.

Kalskeen asunnossa, seinän toisella puolella, Meeri makasi vuoteellaan jääpussi otsalla. Miten hänen koko suunnitelmansa oli saattanutkin kääntyä aivan päälaelleen?

                                                       

                                                                        

©2018 Jessemurre - suntuubi.com