Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HANSKiN HEPULiT

 

 

KUKA SIELLÄ?

 

Syvälahden ovikello soi kuin viimeistä päivää. Jenna heitti kynän ja englanninkirjan käsistään ja ryntäsi avaamaan. Oliko Hanski jo täällä? Ja soitti tietysti ovikelloa kuin olisi hengenhätä. Naapurihuoneiston Meeri saattaisi tulla haukkumaan heitä liian aikaisesta herätyksestä.

- Hanski!

- Moi, Hannele työntyi Cicin kanssa ovesta sisälle. - Tulin vähän etuajassa, kun Viivi alkoi taas jäkättää koirankarvoista. Mä en jaksa kuunnella sen posmotusta.

Ulkona oli harvinaisen kylmä lauantaiaamu. Hyvä jos parvekkeen ulkomittari näytti viittä astetta, vaikka oli vasta syyskuun alku. Tytöt olivat sopineet keskenään, että lähtisivät yhdessä ulkoiluttamaan Jesseä ja Ciciä.

Jesse kieppui jo Cicin ympärillä ja kanniskeli talutushihnaa suussaan. Se tiesi, että kohta lähdettäisiin lenkille. Jenna tarttui hihnan toiseen päähän ja napsautti sen kiinni kaulapantaan.

- Minne mennään? Hannele kysyi ja puhalteli paleleviin sormiinsa. - Oletko sä jo syönyt aamusapuskat?

- Olen. Jos mentäisiin Samppalinnanpuiston läpi Neitsytpolulle ja sieltä Itäiselle Pitkällekadulle.

- Sopii mulle. Siellä on nyt niin paksu sumu, että voisi veitsellä leikata.

- Haluatko lainata sormikkaat?

- Ai kiitti. Haluan tosiaan, mulla meinasi sormet jäätyä, kun mutsi määräsi mut ensiksi Koistisen kauppaan ostamaan kaksi tölkkiä maitoa, Hannele sanoi ja otti vastaan toisen ojentamat punaiset villakäsineet.

Samppalinnanpuistossa oli hiljaista näin aikaisin aamulla, ja sumu oli todellakin niin paksua, että hyvä kun muutaman kymmenen metrin päähän näki. Tytöt kävelivät hiljakseen puistokäytävää pitkin ja pysähtelivät pensaiden luona, jotta koirat voivat nuuskia sydämensä halusta. Jesse nosti koipeaan jokaisen puskan kohdalla.

- Me oltaisiin voitu pyytää Pinjaa mukaan, Jenna sanoi, kun he lähestyivät puiston toista reunaa. - Mutta voi olla, että se nukkuu vielä... Hei, joku tulee. Sora narskuu.

Askeleet pysähtyivät heidän takanaan. Hannele pyörähti ympäri katsomaan. Hän pidätti hengitystään.

- Kuka siellä? hän huusi ja pidätti taluttimesta Ciciä, joka oli alkanut haukkua.

Hetken latautuneen hiljaisuuden jälkeen he erottivat vaimeita askelten ääniä. Joku kiirehti nopeasti toiseen suuntaan.

Jennaa alkoi pelottaa. Hän veti Jessen lähemmäs itseään. Koira tuijotti kiinteästi sumuun sille suunnalle, minne soran hiljainen narske oli kadonnut.

- Mitä jos siellä on joku roisto, joka aikoo kolkata meidät? hän kuiskasi Hannelelle.

- Mitä se meitä rupeaisi kolkkaamaan? Hannele kuiskasi takaisin. - Jesse taatusti puolustaisi meitä, eikä Ciksukaan aivan hampaaton ole. Mennään perään katsomaan, kuka se oli.

- Mitä? Eikä mennä! Kierretään äkkiä Neitsytpolulle ja sieltä kotiin.

Hannele oli jähmettynyt kuuntelemaan. Sumu kierteli heidän ympärillään, mutta mitään ei kuulunut. Jesse alkoi äkkiä murista.

- Jos se on Sörsselssön... Jenna kuiskasi ja tarrasi toisella kädellä kiinni Hannelen käsivarteen. - Mua pelottaa.

- Ei Sörsselssön ole liikkeellä näin aikaisin aamulla. Kellohan oli vasta puoli seitsemän. Kyllä se äijä makaa lootassaan kuin kuollut kala, Hannele suhahti. - Tule, mennään samaan suuntaan. Jos siellä on joku, niin kyllä koirat sen paljastavat.

- Kun mä en...

Hannele harppasi sorakäytävältä ruohikolle ja lähti etenemään suuntaan, minne narskuvat askeleet olivat kadonneet. Cici sipsutti hänen edellään.

Äkkiä pikkukoira nosti päätään ja jähmettyi seisomaan. Se kuunteli selvästi jotakin.

- Jenna, katso Ciksua, Hannele kuiskasi.

- Se kuulee jotain... Siellä on joku! Mäkin kuulen... kuin joku hengittäisi.

- HEI, ONKO SIELLÄ KETÄÄN? Hannele karjaisi.

Jesse syöksyi haukkuen hänen ohitseen koko fleksihihnan pituudelta, ja Cici teki samoin. Tytöt kuulivat, miten sora alkoi taas äkkiä narskua aivan heidän edessään, ja pyörteilevien sumuriekaleiden läpi häivähti jotain punaista. Sitten se katosi kuin maan nielemänä.

- Äkkiä perään! Tänne päin!

Jenna epäröi hetken, mutta kun Hannele katosi sumun keskelle ja Jesse kiskoi vinkuen häntä perään, hänkin lähti juoksemaan. Kotiin päin ainakin oltiin menossa. Hän seurasi Cicin haukun ääntä ja huomasi, että kuka tahansa heidän edellään juoksikin, tämä oli poikennut pois puistokäytävältä. Kuuraisessa maassa näkyivät kahdet jalanjäljet. Minne ne johtivat? 

Sydän takoi kurkussa saakka. Jenna pysähtyi ja pidätteli Jesseä.

- Hanski, missä sä olet? hän huusi.

- Täällä! Ääni kuului suoraan edestä. - Meidän piha-aidan vieressä.

Tuolla Hannele olikin. Jenna juoksi hänen vierelleen pihaa ja puistoa erottavan verkkoaidan luokse.

- Se kiipesi aidan yli, Hannele huohotti. 

- Mä en kyllä rupea kiipeämään perässä, Jenna sanoi. - Ensinnäkään Jesse ei pääse noin korkeasta aidasta yli, ja toiseksi siinä tuhrii vaatteensa, kun aita on ihan märkä.

- Kierretään rappuja pitkin alas Veritaksen kulmalle ja sieltä kadulle, Hannele keksi, sieppasi murisevan Cicin käsivarrelleen ja kiirehti juoksujalkaa kohti portaita.

 

                                                                                        JATKUU

 

 

 

 

PIKKUPETO?

 

HANNELE: Hei iskä, saanko mä ottaa Ciksun hoitoon viikonlopuksi, kun Rekku ja Karl lähtee Tampereelle?

ISÄ: Mitä, sen pikkupedonko? Viimeksihän se repi minun housunpunttini, ja hilkulla oli, ettei purrut sormeani poikki viikko sitten. Enkö minä ole jo sanonut, ettei sitä koiraa tuoda enää tähän huusholliiin.

HANNELE: Niin mutta kun mä saisin sen hoidosta oikein hoitopalkkaakin. Iskä, pliis!

ISÄ: Ei käy. Minä en halua pelätä omassa kodissani.

HANNELE: Niin mutta jos mä pidän sitä teljettynä omassa huoneessani?

ISÄ: Mitäs Viivi siihen sanoo?

HANNELE: Äh, Viivi. Mitä me Viivin sanomisista välitetään?

ISÄ: Onhan se yhtä lailla Viivin huone kuin sinunkin. Ja kuten me molemmat hyvin tiedämme, Viivi ei ole yhtä ihastunut koiriin kuin sinä.

HANNELE: Suostutko, jos saan Viivin ylipuhuttua?

ISÄ: Tjaa... Eikö olisi parempi, että veisit rouva Tallbergin koiran Jennan hoitoon? Olen ymmärtänyt, että se tulee hyvin toimeen Jessen kanssa.

HANNELE: Niin mutta kun mäkin haluaisin välillä leikkiä koiranomistajaa!

ISÄ: Ota sinä Jesse tänne ja vie rouva Tallbergin koira Jennalle. Jessestä minä pidän. Se on aina ystävällinen ja rauhallinen. Ei ole koskaan käynyt kinttuuni kiinni.

HANNELE: Niin mutta...

ISÄ: Soita Jennalle. Nyt.

HANNELE: No okei, mä viestitän sille. 

 

Hanski

Isä ei anna mun tuoda ciculaa meille viikonlopuksi. Se ehdotti että sä ottaisit ciksun ja toisit jessen meille. Tyhmää.

 

Jenna

Oota mä juttelen äidin kanssa.

 

Hanski

Mitä se sanoi?

 

Jenna

Että sä voisit tulla viikonlopuksi yökylään Ciksun kanssa.

 

Hanski

JEEEE!!!

                                         

                                                     

VAARALLINEN ELÄIN

Joskus saan kyllä hepulin tuon Cici-Charlottan tempauksista. Olen yrittänyt opettaa sitä pois housunpunttien raatelusta, mutta miten pieni koira voikin olla niin itsepäinen? Se totta totisesti vihaa miehiä.

Eilen olin kadulla Jennan kanssa, tulossa juuri Kaskenmäkeä ylös kotiin päin, kun meidän isä sattui tulemaan vastaan. Ja eikös Ciksu syöksynyt hurjasti muristen iskän kinttuun kiinni? Arvata saattoi, että siitä tuli sanomista. Onneksi housut eivät menneet rikki, eivät ainakaan pahasti.

Isä sanoi, että minun pitää hankkia Ciksulle kuonokoppa, koska se on vaarallinen eläin. Siihen ei Rekku tule ikinä suostumaan.

 

PÄÄSIÄISENÄ

 

HANSKI: Vautsi vau, meidän pääsiäisaskartelut onnistui ihan nappiin. Katso tätä koria. Oli multa oikea neronleimaus keksiä, että laitetaan koreihin muovi pohjalle, sitten multaa, johon kylvetään rairuohon siemeniä. Aika korkeaksi tää ruoho jo onkin kasvanut. Pitäisköhän mun leikata sitä vähän lyhyemmäksi?

JENNA: Leikkaa vaan, mutta ei liian lyhyeksi.

HANSKI: Mitä sanot, lähdetäänkö virpomaan kaskenlinnalaisia kuten viime vuonnakin?

JENNA: Mun mielestä me ollaan jo vähän liian vanhoja siihen.

HANSKI: Niin mutta muistelepas vaan, miten paljon namia me kerättiin. Ne enkelipuvut oli varsinainen menestys. Viivi ja Karoliina ei saaneet juuri mitään, kun ne oli kamalan näköisiä noita-akkoja.

JENNA: Mennään mieluummin Rettiginrinteeseen ihan omat vaatteet päällä pääsiäisenä. Toivotetaan Elsalle hyvää pääsiäistä ja viedään sille tää suurin kori.

HANSKI: Mutta kun mä haluisin pukeutua johonkin fantastiseen mielikuvitusasuun. Vaikka kummituslakanaan!

JENNA: Ei missään tapauksessa. Elsa varmana säikähtäisi suunniltaan ja kirkuisi niin että se kuuluisi satamaan saakka.

HANSKI: Hih hih, sen mä juuri haluaisin kuulla.

JENNA: Eikä, me mennään asiallisesti Jessen kanssa pääsiäisenä Elsan luokse ja annetaan tää kori. Mä olen ihan varma, että me saadaan vastineeksi kaikenlaista pääsiäisnamia. Viime vuonnakin saatiin ne jättiläiskokoiset pääsiäismunat, muistatko?

HANSKI: Joo, ne jotka Elsa oli alunperin varannut Viiville ja Karoliinalle, hehee.

JENNA: Kyllä Elsa on varannut meille jotain tänäkin vuonna.

HANSKI: Mutta eiks ois kiva nähdä, kun Elsa saa hepulin? Jos vaikka laitettais kumimatoja tuon korissa olevan pääsiäismunan sisälle? Munanhan saa ruuvattua auki. Ja Pinjalla on niitä matoja. Käydään pyytämässä siltä pari.

JENNA: Matoja! Mä pyörryn. Elsa joutuisi varmaan sairaalaan sydänkohtauksen saaneena.

HANSKI: No, keksi sinä sitten jotain jännittävää.

JENNA: Mehän voitais pukea koirat näteiksi pääsiäiskoiriksi, niin Elsan naminyörit heltiäisivät.

HANSKI: Joo! Mä puen Ciksun kummituslakanaan. Sellaiset hiilellä piirretyt rinkulat silmien ympärille ja torahampaita ja...

JENNA: Mä sanoin että näteiksi!

HANSKI: Takaan sulle, että Ciksu on nätti kummitus, kun huomenna tavataan. Missä me muuten tavataan? Alaovellako? Vai tulenko mä hakemaan sua?

JENNA: Tavataan alaovella kello yksi.

HANSKI: Okei. Hyvä että Rekku on tänä pääsiäisenä kotona, että mä saan nähdä Ciksuliiniä joka päivä. Rekku on muuten tehnyt mielettömän hyvän näköisiä tuulihattuja. Jos niitä jää sukupäivällisiltä, pyydetään saada maistaa niitä.

JENNA: Mun täytyy sanoa, että sulla Hanski on ihmeellinen ruuansulatus. Jos mä söisin yhtä paljon herkkuja kuin sinä, mä painaisin sata kiloa.

HANSKI: Sukuvika. Mulla on putkisuolisto, josta kaikki vain holahtaa läpi jälkiä jättämättä.

JENNA: Hahhah haa!

 

Myöhemmin pääsiäispäivänä

 

ELSA: Voi hyvänen aika sentään, miten hurmaava pääsiäiskori! Oletteko te tuoneet sen minulle?

JENNA: Joo, ollaan. Me on itse kasvatettu tää rairuoho ja tehty kaikki koristeet.

ELSA: Erittäin aistikas sommittelu, eikö olekin, Oiva? Katso nyt näitä herttaisia pikkutipuja ja pääsiäisnarsisseja.

OIVA: Nosta se olohuoneen pöydälle, Elsa, niin voimme ihailla sitä pidempäänkin. Eikös sinullakin ollut jotain pääsiäishyvää tytöille? He ovat sentään ahkerasti hoitaneet Murua ja lupasivat tänäänkin katsoa sen perään, kun me lähdemme kyläilemään Gertrudin luokse. 

ELSA: Hyvä kun muistutit. Menen heti hakemaan. Se on keittiössä.

OIVA: Minä en käsitä, mitä me tekisimme ilman teidän apuanne, tytöt. Joutuisimme raahaamaan koiran mukanamme joka paikkaan, ja kun sillä on se rakkovika, niin...

HANSKI: Kyllä meille voi soittaa koska vain. Muru viihtyy oikein hyvin meidän ja Jessulin seurassa.

ELSA: No täältä se tulee. Kumpi ottaa sen kantaakseen? Jesse, kuono pois. Tämä ei ole sinulle. Olen kuullut Ralf Nordanbergiltä, että suklaa on vaarallista koirille. Siinä on jotain brom... bromiin... no, en minä nyt muista mitä ainetta, mutta se on joka tapauksessa myrkyllistä koiran ruuansulatukselle.

JENNA: Oooh...

HANSKI: Jättikokoinen suklaapupu! Vaude! Se on varmaan puoli metriä korkea.

ELSA: Ostin sen Kultasuklaasta. Käsin valmistetusta suklaasta tehty. Älkää nyt sitten syökö suklaata niin paljoa, että tulette kipeäksi. Siitä eivät äitinne minua kiittäisi.

JENNA: Voi kiitos paljon, tämä on aivan liikaa.

OIVA: Ei ollenkaan. Kyllä te olette ansainneet joka suklaagramman. Ja tässä on Murun hihna. Me jätämme nyt koiran teidän hoteisiinne.

JENNA: Joo, mä otan sen. Hanski saa kantaa suklaapupun.

 

Rappukäytävässä

JENNA: Mitä mä sanoin, Hanski! Toi pupu on mahtava. Jaksatko sä kantaa sen?

HANSKI: Jaksan, mutta kantamisesta voi tulla vaikeeta, kun ihana suklaa lemuaa mun nokan alla.

JENNA: Säästetäänkö me sitä vappuun asti?

HANSKI: Vappuun! Älä unta näe. En mä malta. Mun on pakko saada maistaa jo tänään. Leikataan siltä korvat irti, sä saat toisen ja mä syön toisen. Mutta meidän on paras pitää pupua sun huoneessa, koska muuten Viivi ja Rasmus iskee kyntensä siihen.

JENNA: Kyllä kannatti viedä kori ihan reilusti Rettiginrinteeseen ilman mitään kumimatoja.

HANSKI: Kököhh kööh...

JENNA: Hanski. Mitä sä olet tehnyt? Tunnusta heti.

HANSKI: Tu-tuota... mä siis... no kun multa sattui tippumaan yks pieni kumimato sinne rairuohon joukkoon...

JENNA: Eeeiiihh!

 

 

                                                            

©2018 Jessemurre - suntuubi.com