Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SARJAN UUDET OSAT

 

 

 

Jesse aateliskoira ilmestyy 23.7.2018

 

JESSE AATELISKOIRA 

Jenna ja Hannele pääsevät Irlantiin Elsan ja Oivan mukana. He patikoivat läheisellä vuorella etsimässä viisituhatta vuotta vanhoja käytävähautoja, ja jossain pitäisi olla myös neoliittinen kivikehä, Ring of Gullion, joka on ollut muinaisen druidikultin keskuspaikkoja.

Seudulla kiertelee salaperäinen legenda Bhirra-järvestä ja Kultaisesta koirasta. Tytöt huomaavat kyläläisten käyttäytyvän oudosti aina nähdessään Jessen. Eivät kai he kuvittele, että Jessellä olisi jotain tekemistä Kultaisen koiran legendan kanssa?

LUE TÄSTÄ PIENI MAKUPALA SEURAAVAKSI ILMESTYVÄSTÄ AATELISKOIRASTA

 

Kesti kauan, ennen kuin voipunut Elsa saapui Manor Belmoreen miehensä taluttamana. Koettelemus oli ollut hänelle miltei liikaa. Läpimärät vaatteet roikkuivat hänen yllään kuin rievut. Voi voi sentään. Dogsitteritkin karkasivat paikalta, eikä aviomiehestäkään juuri tukea ollut. Oiva antoi hänelle Jennan pudottaman pyyheliinan, ja epätoivoinen Elsa kietoi märät hiuksensa sen sisälle. Kampaus oli täysin pilalla.

Mikään ei voinut olla nöyryyttävämpää kuin talsia litimärissä vaatteissa takaisin kartanoon. Elsa marmatti koko matkan jukuripäisestä, pahatapaisesta koirastaan. Miksi dogsitterit eivät saaneet sitä kuriin? Olisi oikeastaan ollut heidän velvollisuutensa kouluttaa Murusta kuuliainen ja nöyrä.

Marmatusta korvat punaisina kuunteleva Oiva yritti pidätellä nauruaan ja tukkia aina välillä vaimonsa puhetulvaa.

- Meidän koirallamme on jokin ruuvi löysällä, Elsa vaahtosi. - Näitkö sinä, Oiva, miten Muru kaatoi minut veteen?

Oiva nyökkäsi. Puhumaan hän ei pidätetyltä naurultaan vielä pystynyt.

- Muru on vietävä eläinlääkärin tutkimuksiin, Elsa päätti raivostuneena. - Niin juuri. Sen pää on mennyt sekaisin matkustelusta. Eivätkä tytötkään ole saaneet siihen mitään rotia. Mikä ihme Jessellekin tuli, kun se alkoi haukkua minua? Aivan kuin olisi nähnyt aaveen.

- Ni-iin, kulta, Oiva mumisi.

Viimein he saapuivat kartanon pihalle. Elsa kiirehti sisälle pääovesta ja toivoi koko ajan kiihkeästi, ettei kukaan vain näkisi häntä. Turha toivo. Eteisaulassa oli kaksi sisäkköä siivoamassa. He vetivät järkytyksestä henkeä nähdessään läpimärän suomalaisvieraan.

- What has happened to you, ma' am? toinen heistä huudahti. - Mitä rouvalle on tapahtunut?

-Oiva, hae minulle vaatteita, kuivia vaatteita. Vaikka se ruskeakuvioinen leninkini, jossa on solmuke leuan alla, Elsa vaati ja kääntyi sitten sisäkön puoleen selvittääkseen hänelle asian, jotta virheelliset juorut eivät vain lähtisi leviämään ympäri kylää. - Ei tässä mitään kummempaa ole tapahtunut. Sattui pieni vahinko. Koirani kaatoi minut veteen, ja vaatteeni kastuivat.

- Ette kai te vain ole käyneet Bhirra-järvellä?

- Siellä juuri. Minun piti juuri avustaa koiraani...

Sisäkkö vetäytyi pelokkaan oloisena kauemmas, eivätkä naiset osanneet kuin tuijottaa Elsaa. Kummallista töllöttämistä, Elsa ajatteli. Eivätkö sisäköt voineet jatkaa töitään ja jättää häntä rauhaan?

Elsa kiskaisi kiukkuisesti pyyhkeen päästään.

Molemmat sisäköt kirkaisivat yhteen ääneen ja lähtivät toisiaan tyrkkien, juoksujalkaa pois paikalta. He törmäsivät portaiden luona Oivaan, joka tuli yläkerrasta Elsan vaatteita käsivarrellaan.

- Miten voi olla mahdollista, että täkäläinen työväestö on opetettu käyttäytymään noin huonosti? Elsa morkkasi ja olisi jatkanut paasaamistaan, ellei Väinö olisi sattunut tulemaan juuri silloin talvipuutarhasta.

- Mitä ihmettä?

Siskonmies kiirehti nopeasti lähemmäs. Hän huomasi oitis Elsan muodonmuutoksen. Olikohan tämä jotain uutta irlantilaista hiustyyliä, jollaista hän ei ollut ennen nähnyt? Naisillahan oli aina niin erikoinen maku kampaustensa suhteen, mutta tämä... Elsan ilme. Hänen märkä leninkinsä. Ja nuo valkoisiksi värjätyt hiukset!

- Elsa hyvä, sinähän olet kuin luonnonlapsi! Väinö huudahti. - Minun täytyy saada maalata sinut juuri tuollaisena, tuollaisena kalpeana ja hohdokkaana leidinä.

- Että mitä? Maalata minut? Väinö, onko silmissäsi kaihi tai karsastus? Minähän olen likomärkä. En minä voi missään tapauksessa...

- Ei, ei, ei märkyys mitään, Väinö kiirehti vakuuttamaan. - Ei se haittaa. Seiso nyt vain siinä pieni hetki, Elsa, niin luonnostelen sinut kohtalokkaaksi järven neidoksi.

Elsa vilkaisi vieressä toljottavaa aviomiestä ja paiskasi sitten märän pyyhkeen Oivan käteen.

- Kaikkea sitä kuuleekin, hän sanoi ja laittoi kätensä puuskaan. - Minähän olen kaikkea muuta kuin kohtalokkaan näköinen. Et sinä voi minua tällaisena maalata. Minä kiellän sen ehdottomasti.

Elsa käännähti kohti eteisen suurta, kultareunaista peiliä, jonka kulmissa oli tyyliteltyjä leijonankuvia. Hän ei ensi näkemältä tunnistanut naista, joka katsoi vastaan peilistä. Naisen hiuksethan olivat luonnottoman näköiset. Aivan lumivalkoiset... kuten legendan Finn McCoolilla!

MITÄ SITTEN TAPAHTUU? JATKON VOIT LUKEA AATELISKOIRASTAKUN SE ILMESTYY KEVÄÄLLÄ 2018!

 

©2017 Jessemurre - suntuubi.com